torstai 25. joulukuuta 2008

Pingviinimäisiä joululahjoja

No, nämä ei nyt pingiivinimäisi joululahjoja ole, mutta tässä on eri henkilöiltä makeita lahjoja, ja myös itse ostin yllätyspaketin Halvan tehtaanmyymälästä Vantaalta. Nyt kun tuota makiaa saisi syödä vaikka kuinka, niin ei tee mieli. Taidan olla sairas.

Vasemman puoleninen koru on SQ:lta. Minulta meni hajalle huomenlahja viime kuussa, siis koru. Ketju meni kahteen osaan ja sydän katosi jonnekin jumpassa. Sain sitten uuden. Kynä on kaverilta. Kynään on kaiverrettu meikäläisen nimi (ei näy kuvassa).

Pingviinikalentereita vuodeksi 2009. Ihan selvästi SQ on tilannut jostain netistä nämä lahjat, koska en ole nähnyt näitä missään kirjakaupoissa. Toisen vien työpaikalleni ja toisen pidän kotona.

Naapuri antoi kirjanmerkin ja SQ osti Savonlinnan Inhosta tuon suomenkielisen pingviinikirjan.

Nämä ovat lahjat itselleni. En raski käyttää näitä tarroja varmaan ikuna, sen verran arvokkaat olivat. Ihkuja, ihkuja!

Carl Barksin Aku Ankka -kirjat, myös SQ:lta. Minä pidän hänen tuotoksistaan. Vanhat Akut ovat niitä "ainoita, oikeita".

Selvisin eilisestä hengissä. Nyt alkaa taas elämä voittamaan, kun ihmiset ovat tulleet esille asunnoistaan. Huomenna meille tulee nimpparikahveelle SQ:n serkku, ylihuomenna naapurit pelaamaan lautapelejä. JIPPII! Ja sunnuntaina tulee kaksi kaveria pelaamaan. Huomenna haen siskon tytöt neljäksi päiväksi meille (11- ja 14-vuotiaat ulkomailta adoptoidut tytöt). Tiedossa siis pelaamista ja leffojen katselua. Ehkä käymme bongaamassa parit geokätköt... Nyt on vuorossa leffailta. Star Wars I katsottiin päivällä, sen jälkeen kävin lenkillä, syötiin jouluruokia, ja kohta katsomme Star Wars II:sen.


Eilen illalla piristyin näin paljon, kuten kuvasta näkyy. Saunomisen jälkeen kävin vielä myöhään illalla tekemässä pihalle lumienkelin (uimapuvussa). Naapurit olivat poissa, ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Pakkasta oli jotakuinkin -3, ja ei tuntunut edes kylmältä. Lunta tosin olisi saanut olla vähän enemmän. SQ otti parvekkeelta kuvan kameran infrapunaominaisuutta hyväksi käyttäen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, löysin blogisi kun etsin keräilyaiheista luettavaa. Itse keräilen myös kaikenlaista: ikonipostikortteja, Schleichin eläinhahmoja, pikkuruisia venäläisiä lasieläimiä ym. "Yleisblogini" osoite on:
http://lii-o-lii.vuodatus.net
Schleich-keräilyblogiini pääsee täältä:
http://elaintarha.vuodatus.net
Tervetuloa vierailulle!