maanantai 30. toukokuuta 2011

Maailmaa tutkimassa

Odotan kaiketi innolla sitä, kun lapset alkavat itsenäisesti liikkumaan. Tosin monet ovat jo varoitelleet, että sitten kun lapset liikkuu, toivoisin, että ne eivät liikkuisi.
Täytyy joku päivä kontata huusholli läpi ja katsoa kaikki vaarapaikat.

Helinä tutkii lelumaton antimia. Lelumatto on, mistäs muualtakaan, kuin kirpputorilta.

Helinä tutkii vanhassa puusaavissa istualtaan leluja.

Kaikki nämä lelut ovat kirpputoreilta. En ole yhtään lelua ostanut uutena... uups! Olenpas, yhden pingviinijutun. Sen ostin tyttöjä varten ennen joulua torilta, saksalainen puulelu. Enpä ole tainnut sitä täällä esitelläkään. Se on vielä laatikossakin. Taitaa olla tytöille joululahjaksi tulevana jouluna.

Ostan vain Brion, Fisher-Pricen ja Vau:n leluja/kirjoja. Kun rajan laittaa johonkin, ei tule liikaa.
Appi-ukko toi yhden kaalimaan kakaran, "Helinäkeijun", tytöille. Nukke, jonka päässä helisee kilistin (kilisee helistin). Olin sen joskus löytänyt joltain kirpputorilta Apelle.

Sitten tietysti ostan lastenkirjoja. Yritän löytää kaikki Richard Scarryn kirjat. Pienenä olisin itse halunnut Scarryn kirjoja, mutta en saanut mitään. Minulla oli vajaa 10 kirjaa pienenä.
Aion laittaa tänne bloggeriin sivun, johon listaan lastenkirjat, jotka jo on.
Kännykässä on pakko olla listaa, koska muuten tulee ostettua tuplasti. Niitä on jo sen verran monta ostettuna, ja kaikki kirppiksiltä.


Appi osti tytöille(?) (eli itselleen) kauko-ohjattavan auton, kun hän on sellaista halunnut pienenä. Nyt on sitten koko poppoolle yhteinen harrastus. Tässä Helinä tutkii ohjauslaitetta mielenkiinnolla, onnistui jopa peruuttamaan auton. Elli taasen huutaa pää punaisena, että "mulle kans! Mäkin haluun!" :-D

----------ooo----------

Taidan toteuttaa omaa lapsuuttani?! Ostan kirjoja, joista olisin itse tykännyt; leluja, joilla olisin itse leikkinyt.
Ette usko, mutta vieläkin muistan sen, kun halusin polkuautoa. Istuin kaupassa polkuautoon ja kerjäsin sitä. Mutta en saanut, tietenkään.
Legojunaa kinusin pienenä, sitten 13-vuotiaana sain joululahjaksi! Leikkimökin kanssa sama juttu: olin 16-vuotias kun isä sellaisen rakensi, kun puoli-ilmaiseksi sai nokiset materiaalit. Arvatkaa, leikinkö mökissä? Pienenä leikkimökkinä toimi ulkohuussi, siellä paskanhajussa sitten leikin.
Kaikkein paras joululahja oli se, kun lankoni vei Cittarissa leluosastolle ja sanoi: "valitse ihan mikä lelu vaan täältä itsellesi joululahjaksi". Se ballerinabarbi on minulla vieläkin. Sellainen kehoitus oli niin odottamaton. Ei, me kävimme kaupasta hakemassa aina vaan ruokaa, ei sieltä ostettu leluja.

Me aiomme hankkia tytöille hiekkalaatikon ensi kesänä, leikkimökkikin tulee myös jossain vaiheessa. Kolmipyörät saimme kaupan päälle, kun matkakärryt ostettiin.


Luulen, että ne ihmiset, joilla on paljon tavaraa, ovat jotenkin kärsineet jonkin/jonkun puutteesta pienenä: rakkauden, lelujen/virikkeiden, yhdessäolon, turvallisuuden... se voi olla mikä vaan. Jo se, että lapsuudessa toiset lapset rikkovat kaikki lelut, jäljelle jää vain puuhevonen, voi aiheuttaa sen, että vanhemmiten tavaraa on sitten liikaa ja mitään ei heitetä pois ja mistään ei luovuta, vaikka ei itse tarvitsisi. Varsinkin pula-ajan eläneet käyttäytyvät noin.

Oletteko katsoneet himohamstraajat-tv-ohjelmaa? Järkyttävää!!! Tiedän muutamia ihmisiä, joilla on kodit niin täynnä, ettei ovesta meinaa sisälle mahtua. Valitettavasti suvussakin on näitä tapauksia.
Kaikkein surullisin tapaus on se, että eräs isä kerää roskaa, ja poika ei mahtunut ulko-ovesta sisälle rullatuolillaan, kun eteinen oli täynnä roinaa, muista huoneista puhumattakaan. Ai että mun olisi tehnyt mieli pistää tuulemaan siellä! Kaikki vanhat hesaripinot paperinkeräykseen, tietokoneromut sähköelektroniikkapisteeseen... Mutta kun tämä isukki ei voi heittää mitään pois, kun joskus voi tarvita, tai voi korjata tms. Aaaargh! Pistää vihaksi tämä voimattomuus tällaisten henkilöiden edessä. Auttaa voisin, mutta kun ei, apua ei haluta.
Tästä isukista vielä... hänellä on Hesassa kolmio täynnä laatikoita, toisella puolella Hesaa olisi tyhjä varasto. Hän maksaa molemmista vuokraa. Tästä kolmiosta on nyt turhaa maksanut vuokraa pari vuotta. Hän ei ole siellä asunut, vaan hän on muuttanut toisaalle. Nyt pitäisi käydä tavarat läpi, ja viedä ne varastoon, jotta ei tarvitsisi kolmiosta maksaa vuokraa. Apureita olisi, mutta hän haluaa itse käydä joka ikisen tavaran läpi. Ajatelkaa, mikä rahaerä siinä menee, kun joidenkin roskien takia maksaa vuokraa. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän sepustuksen.

Minä menen ensi kuussa kirpputorille myymään pieneksi käyneitä lastenvaatteita, imetystyynyä yms. yms. yms.
Ja nyt menen tyttöjeni luokse. Ovat heränneet päiväunilta. Aiomme lähteä piltti-kerhoon.

Askartelutarvikkeita

Kun silloin yhtenä päivänä  kauan sitten ajelin Hesassa, niin kävin Sinellissä, jossa oli ale...

Mankeliin kohokuviolevyjä.

Ja tietty stansseja.

Kohta on taas joulu :-D joten ei kun leimailemaan...

Harvoin ostan ohuita stansseja, mutta nyt en voinut vastustaa. Tuo pingviini!!!

Ja tosi ale-korista. Olivatkohan 3 kpl eurolla. Nämä ovat pieniä rei'ittimiä.

-----------------

Sitten vain aikaa... Aikaa on shoppailla, siihen se sitten jääkin :-D

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Löytyi piuha

(Äkkiä uusi teksti, nimittäin tässä blogissa oli 666 kirjoitusta. Nyt tulee 667. kirjoitus)
....................

Helinä löysi piuhan...

Mikäs tämä on?
Jospa minä vetäisisin siitä...
Sen sai suuhun. Mihinkäs muuhun?

Olimme eilen Hämylinnassa. Tällä kertaa ei tarvinnut katsoa, kuinka mummelit lentävät portaita pitkin :D
Portaissa lentänyt mummi voi suht. hyvin. Siitäkin huolimatta, että käsi on vieläkin kipsissä, se on väärin korjattu! Kah, taitaa lääkärit käyttää eläkeläisiä koekaniineina, mitä turhaa niitä ortopedeille laittaa ja yhteiskunnan varoja tuhlata. Mummeli on tehnyt valituksen asiasta. Hänen piti saada kipsi pois jo aikoja sitten, mutta kun ei ole parantunut... ruuvit kadonneet tms. Kipsi poistuu parin viikon päästä, ja jos hän pärjää sillä, niin uutta leikkausta ei tule. Mutta jos ei pärjää, niin tällä kertaa ortopedian, toisen lääkärin toimesta asia hoidetaan.

Kun ihminen on eläkkeellä, hän on rasite yhteiskunnalle. Tällaisen käsityksen saa nyky-yhteiskunnasta.

No, asiasta kolmanteen.
Kiertelimme kahdet kirpputorit, ja jotain pientä tarttui mukaan, mm. lapsille satukirjoja: Richard Scarryä tietysti. Olen aika hyvin löytänyt RS:ä toreilta, mutta enpä ole niitä viitsinyt tänne kuvata.

Volkkarikello olisi ollut, sellainen isohko, n. 20 senttiä pitkä ja vain 6 euroa, mutta enpä jaksanut sitä ostaa itselleni. Taidan olla sairas?! Ei vaan vähän olen alkanut katsomaan, mihin rahansa laittaa. Kirpputoreilla kiertely on hupia. Näkee, mitä kaikkea ihmiset ovat omistaneet. Vaatteita on kyllä hirveästi myynnissä, mutta en jaksa niitä plärätä. En edes lastenvaatteita tällä kertaa.

........
Nyt aamiaiselle koko poppoo ja sitten jumppaan tyttöjen kanssa.

----------------

Edit 31.5.
Kirpputorit, joissa kävimme, oli Hämeenlinnan suurkirpputori ja Kirppis Kantolan Kammarissa Vanajantiellä. Muuten, Lumilinna-kirppis on muuttanut nimensä "Kirpputori Unelmaksi".

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kuvia, kuvia...

Tässä vähän muistellaan menneitä:

Vappuna hankittu hymynaama on vielä kondiksessa.

Ruohoakin maisteltiin 9.5.

Äitienpäivänä kiipesin melkein puuhun sitä itsetekemää pönttöä ripustamaan.
(Mulla pysyy vasara paremmin kädessä kuin virkkuukoukku)
On siellä pöntössä jo joku lintu (en tuntenut) käynyt, viimeksi tänä aamuna.

Olimme eräillä synttäreillä, jossa oli tosi tylsää, kuten näkyy...

Mitä nämä ovat?

Mitä ovat alla olevat? Kyselee aloitteleva puutarhuri.

Luulen, että tämä ei ole rikkaruoho, kai? Mikä tämä on. Juurella kyllä on rikkaruohoja, ohdakkeen alkuja.

Olen pitänyt tätä kirsikkana. Onhan se kirsikka eikä koristeomenapuu?
Kertokaa, hyvät ihmiset.

Purkki, pöllö, Ressu

Muutamia kirppislöytöjä viime kuulta:

Keraaminen pieni pöllö.

Pauligin purkki.

Ressu-purkki apelle jotain lahjaa jossain vaiheessa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

20.000 rikki

Kävin äsken vilkaisemassa tätä blogiani, ja huomasin, että oli 19.999 sivulatausta ollut. Nyt on ylitetty 20.000!
Mistä näitä sentt... ei kun sivujen lataajia oikein tulee?
-----
Ulkona tuulee oikein kunnolla! Tuntuu, että katto lähtee.
Tytöt nukkuvat ulkona vaunuissa varmaan sen kolme tuntia, mitä eilenkin.
Aamulla kävimme äiti-vauvajumpassa, ja sen jälkeen he ovat kyllä väsyneitä, niin kuin minäkin.
Täytyisi mennä mittaamaan kukkapenkkejä, kuinka monta kuutiota sitä kuorikatetta oikein tarvitsisin. Loppuisi tuo kukkapenkkien perkaaminen! Marjapuskille pitäisi laittaa pensastuet... Kyllä sitä hommaa riittää ilman voikukkiakin.

Helinä on viime viikosta lähtien osannut kääntyä selältä mahalleen, mutta ei vielä toiseen suuntaan.

Nyt Elli heräsi vaunuissaan. Taitaa olla tuti tippunut. Helinä ei tutista niin välitä.
(Kävin laittamassa tutin takas. Onneksi eivät yöllä tartte tutteja.)
-----
Mitä mieltä olette sanasta edukas??? Myyjä sanoi: "Se kello on vähän edukkaampi."
Onko tuo edes suomea?
Kerran kirppiksellä törmäsin laatikkoon, jonka kylkeen oli kirjoitettu "penkaa".

Miten olisi "edullisempi" ja "pengo"?

Nyt tämä nainen lähtee ulos! Moix!




tiistai 17. toukokuuta 2011

Ihana lamppu ja muita löytöjä

Pitäähän askartelupöydälle olla valaisin. Kirppikseltä, mistä muualtakaan.

Boordia...

ja leveää nauhaa.

...............

Pihalla pitäisi jatkaa voikukkien kanssa taistelua. Taidan luovuttaa. Tilauksessa on kuorikatetta pensaitten juurille, jotta niitä ei tarvitsisi koko ajan kitkeä. Olkoon voikukat!

Melua, melua...

Välillä on tällaista, että toinen meuhkaa, toinen on tyyni. Tässä Elli ihmettelee Helinän meuhkaamista. :D Ja on pääsiäinen, on niin keltaista, niin keltaista.

Olen tänään tavannut kaksospojat, jotka ovat syntyneet samana päivänä kuin nämä meidän tytöt. Sattumaa tosiaan. He syntyivät täällä paikallisessa sairaalassa (vain pari viikkoa etuajassa), meidän tytöt taasen Naistenklinikalla. Kävin avoimessa kahvilassa tänään, paikalla oli vauvoja varmaankin parikymmentä! Oli vilinää ja vilskettä.
Hyvä verrata meidän tyttöjä viiden kuukauden ikäisiin lapsiin, ovat niin saman oloisia. Sitten on hyvä nähdä, mitä vauvat osaa 7-kuukauden ikäisinä, eli mitä meillä on odotettavissa parin kuukauden päästä, ehkä. Kuukauden päästä ehkä istutaan syöttötuolissa. Katsotaan.

Minä jatkan yhä voikukkien kanssa taistelua. Tänään kaivoin kolme ämpärillistä mokomia kiusankappaleita ylös ja heitin kuoppaan. Kohta saan känsän käteeni mokomasta kaivamisesta. Apuva! Miten päästä eroon voikukista? Vai alanko viljelemään naapureiden kiusaksi voikukkaa?

maanantai 9. toukokuuta 2011

Tytöt kasvaa vaan.

Tytöt 7 kk, 4 päivää tänään. Neuvolassa käytiin: Helinä 7.9 kg, 65 cm. Elli 6.5 kg, 62 cm. Lisäksi vielä kaukalot! Arvatkaa, kasvaako hauis?

-----
Pihalla jatkuu voikukat ja ohdakkeet vs.
minä. Kukakohan lopulta voittaa?
----
Äitienpäivän aamuna sain tytöt ja kahvin (kupissa) sänkyyni.
Myöhemmin päivällä appi tuli ja toi kolme neilikkaa, jokaiselle äidille, eli kaksi muuta ovat edesmenneille äideille.

Kun kerran appi tuli tytöille seuraksi, minä sain rauhassa tehdä kaksi linnunpönttöä. Sain vain äkillisen inspiraation, että tahdon kotikoivuumme pöntön. Kaikkein nopeinten sain, kun itse sen nysväsin. Tein sitten kaksi saman tien. Totesin vain, "tahtoo uuden sahan."

Sain tilauksen: ystävä tilasi myös linnunpöntön. Ehkä siitä tulee parempi kuin kahdesta ensimmäisestä. Edellisistä puuhommista on... 30 vuotta!

Illalla kävimme lenkillä: Sq pyörällä, minä luistimilla. Matkaa tuli 18 kilsaa. Oli ihana luistella pitkästä aikaa. Viime vuonna en raskauden takia luistellut metriäkään.

torstai 5. toukokuuta 2011

Elokuu 2013

Torstaina ajelin Hesaa ristiinrastiin. Ensin kävin Puksussa ABC:llä kahvittelemassa tuttavan kanssa.
Sitten puolen tunnin visiitti Vantaan Sinelliin, jossa oli kiitettävästi kaikenlaista puoleen hintaan. Minun pienistä ostoksista laitan kuvia myöhemmin. Onneksi Sinelliin oli tullut ostoskärryt, joten sellaiseen sain tytöt kaukaloineen. Olisi kädet venyneet monta senttiä, jos olisin joutunut kaukaloita pitkin isoa kauppaa kantamaan. Sinelli on ihana paikka. Kyllä saisi eurot hyvin kulumaan siihen kauppaan.
Sitten kävin työpaikalla. Pomolle sanoin, että tulen töihin elokuussa 2013. Hän otti tiedon hyvin vastaan. Ymmärsi kyllä, onhan hänenkin lapset olleet joskus pieniä. Näitä lapsia olen niin kauan kaivannut, niin kyllähän nyt olen tyttöjen kanssa kotona mahd. pitkään.
Se aika menee varmaan tosi nopsaan, niin ainakin kaikki väittää.
Illalla olin vielä Torppiksessa Helinän kummin luona pari tuntia, sitten riensin kotia, kun Elli alkoi pitkästymään
......
Vappu meni rauhallisesti. Teimme ämoärillisen simaa, ja Sq söi muutamat tippaleivät. Kävimme vain keskustassa kärräilemässä ja katsomassa pikkukaupungin vappuhulinaa. Hymynaama-ilmapallo ostettiin tytöille yhteisesti (minä sen kyllä valitsin). Oli kyllä tosi kylmä ilma.

Juuri nyt olemme Motocross-kilpailuissa.




Kuten kuvasta näkyy, täällä on todella "mielenkiintoista" tyttöjen mielestä.

Jospa huomenna pääsisin rullaluistelemaan. En ole luistellut melkein kahteen vuoteen, sillä viime kesänä en pystynyt rullaluistelemaan raskauden takia.

Pihaa olen parannellut: kaivanut voikukkia ylös, miettinyt kivien paikkaa... Nyt on hyvä repiä rikkaruohoja, kun on iso monttu, mihin niitä roskia heittää.
Ehkä joku lehtikompostikehikko pitää kehittää pihan perälle.

Huomenna on ensimmäinen äitienpäiväni!!! Voi jytky!