keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Onnea Onnea vaan

Nyt on juhlittu 3-v. synttäreitä tiuhaan tahtiin. Pari viikkoa sitten aloitimme pienimuotoisesti. Ellin kummi tuli peräti yöksi. Hän ei pystynyt tulemaan silloin, kun tyttöjen synttäreiden piti olla.

Toissa lauantaina oli jälleen kemut. Järjestin uskovaisille omat kemut. Tuttavapiiriini kuuluu joitain uskovaisia, joista jotkut ovat aika jyrkkiä. Ajattelin, että jos alkavat uskonnosta puhumaan, niin saavat sitten yrittää käännyttää toinen toistaan. :)

Niinpä adven- tistit, helluntailaiset ja metodistit istuivat sulassa sovussa kakkupöydän ääreen. Eniten ajattelin isääni, minkälaisen itsekehu-puheripulin hän jälleen järjestää.
Hain keskipäivällä tyttöjen mummun Hämylinnasta. Hän on isäni tuttu, joten hän tietää isäni jutut. 14.30 tulivat muut uskovaiset. Oikeastaan vain isäni ja yksi hellari ovat kovia puhumaan uskonnosta, joten en oikein välitä kutsua näitä muiden ihimisten aikoihin. Yksi eläkeläispariskunta-adven- tisti eivät soimaa ja käännytä, eikä metodisti-kaverinikaan. Joten klo 17 asti oli ihan kivaa. Sai juoda kahvia rauhassa. Yllätyin, että eräs adven- tisti joi kahvia. On tainnut hän maallistua.
Isäni tuli vasta myöhemmin. Olin tarkoituksella kutsunut hänet myöhemmin, koska hän jaksaa motkottaa kahvinjuonnista melkein joka kerta, kun hänet näen.
Ja tietty, kun istahti kakkupöytään teetään juomaan, alkoi hänen suusta tulemaan se iänikuinen itsekehu. Mitä hän on tehnyt, miten hän on toiminut oikein jne. Ei hän ollut muista kiinnostunut. Hän on narsisti.
Mutta ennen hänen tuloaan meillä oli mukavaa kakkupöytäkeskustelua. Ja olimme myrkkymme (kahvimme) ehtineet juomaan.
Näin isäni kirjoittavan vieraskirjaan. Ajattelin kauhuissani, mitä elämänohjeita ja raamatunlauseita sinne tulee, mutta onneksi oli ihan fiksua tekstiä, ilman viittauksia raamattuun.
Isäni vei mummun Hämylinnaan, joten minun ei tarvinnut lähteä uudestaan. Ensin tosin ajoivat 60 kilsan päähän hakemaan isäni lompakkoa ja koukkasivat noutamaan mummelin unohtamat silmälasit meiltä..

Viime lauantaina piti tulla lapsiperheet. Olin suunnitellut ongintaa. Perheitä tuli stten vain yksi, joilla 2 lasta, ja tyttöjen "kummitus".
Kerava oli siis edustettuna, asuivat kummitus ja perhe tosi lähellä toisiaan.

Oletus: olen aina olettanut, että tämä pariskunta ei juo kahvia, kun he ovat adven- tisteja. Kysyin nyt: kahvia vai teetä. Ottivat kahvia! Maailman kirjat ovat menneet sekaisin, kun adven- tistit ovat alkaneet juomaan kahvia!!!
Kaksi vuotta sitten kaadoin heille kuppiin kuumaa vettä sen kummempia kyselemättä... *Noloa*

Koska vieraina oli vain tämä yksi perhe ja kummitus, niin kakkutarjoilun jälkeen askartelimme. Tyttö, joka on 1/2 vuotta tyttöjämme vanhempi, hallitsi jo vähän paremmin liimapuikon käytön.

Sunnuntaina tuli sitten se toinen perhe, jonka piti tulla lauantaina. Ja yllätys, yllätys! Siskoni perheineen tuli. Sekä Helinän kummi.
Päätin järjestää ongintaa, vaikka oli vain 4 lasta. Annoin sitten aikuistenkin ja siskon lasten onkia myös. Palkintoina vihkoja, kirjoja yms. yms. Ainakin siskon lapset (16 ja 19 v) onkivat monta kertaa.

Maanantaina veimme päiväkerhoon yhden pienen kakun, joka oli jäännyt yli. Yksityisessä päiväkerhossa ottavat vastaan. Kuulin, että kunnalliset eivät ole niin innostuneita ottamaan tarjoiltavia vastaan.
Itse söin vain muutaman palan Sq:n tekemää kakkua, mutta tytöt ovat nyt kolmena päivänä saaneet nauttia kaikenlaisesta hyvästä. Loppu kakku joutui jo muualle.



KEITTIÖ
Olin ostanut yli vuosi sitten tytöille Ikean lastenkeittiön. Onhan meillä tilaa, missä säilöä. Sunnuntaina illalla tyttöjen mentyä nukkumaan Sq kasasi sen. minä kävin astiat ja leikkiruoat lävitse, joita olen kirppiksiltä löytänyt. Myöhään lauantai-iltana kannoimme keittiön tyttöjen huoneeseen. Sunnuntaiaamuna tytöt saivat nukkua klo 7:ään asti. Sitten menimme herättämään. Voi että olivat tohkeissaan kaikista astioista, ruoista joita kaivoivat keittiön uumenista.. Ja tiskiharjoista. Niistä he erityisesti tykkäsivät :D Oli mieluinen lahja.

(Muokkasin adven- tistit noin, toivottavasti ei heti joku hakurobotti löydä...)