lauantai 31. joulukuuta 2011

Minun joululahjani

Tällainen ToysRus-kaupasta hankittu tanssiva ja soiva pingviini tuli koko perheelle. Tytöt saivat sitä hiukan hiplata, koska on tarkoitettu yli 3-vuotialle. Pelkäsin, että kulkuset irtoavat ja tytöt yrittävät nielaista kulkusen.

Pääpingviini on päässyt taideteokseen!

Eri ihmisiltä saatuja pingviinejä. 

Eräältä normikirppikseltä ostin itselleni tämän Heljä Liukko-Sundströmin mukin. En raski tätä käyttää vaan on vitriinissä.

--------
Tämä on tämän vuoden viimeinen postaus. Toivottelen kaikille:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Jouluisia muistoja

Nyt on joulu takanapäin, kalkkunat syöty, mutta laatikoita on vielä pakkasessa. Niitä syödään pikkuhiljaa. Yhtään joulusuklaata en ostanut alennusmyynnistä, vaikka kävin eilen Anttilassa hipelöimässä Aladdin-laatikkoa. Kiusaus oli suuri mutta järki voitti. :D

Ennen joulua Helinä sai auttaa iskää pipareitten teossa.

Olohuoneen verhot saatiin viimeisteltyä, eli tuollaiset verhopidikkeet sivuille. Miksiköhän niitä nyt kutsutaankaan...?

Tällainen kuva minulla on omasta lapsuudestani, kun vuoden ikäisenä kurkottelen myös soittamaan samalla kun siskoni soittelee pianoa.

Hellareitten temppelillä kävimme jouluaattona syömässä jouluruokaa. Huomatkaa yläoikealla jouluvaloisat vaunumme. Kaupoissa myytiin pattereilla toimivia ledivaloilla varustettuja valorimpsuja. Oiva keksintö vaunuihin. Varmasti näkyvät pimeässä.

Pukki on ollut kiltti ja tuonut meille tuhmille hiukan joululahjoja. Saavi ei ollut sentään pohjaan asti täynnä lahjoja. Pohjalla oli leluja, koska tämä on tyttöjen lelusaavi.

Elli innoissaan kiiltävästä paketista, joka tosin oli äidille.

Helinää kiinnosti paperi.

Ellille paperi oli kaikkein mieluisinta koko joulusta.

Joulupäivänä maisteltiin pipareita. Olihan noita jo hiukan maisteltukin paria päivää aikaisemmin. Nam nam!


Kiitos korteista

Tänä jouluna sain/saimme ennätysmäärä joulukortteja! Laitoin kaikille korttirinkiläisille kortin, ja aika monelta tuli tännekin päin kortti. Kiva! Ja iso kiitos! Tänään kävin pinoa läpi, ja avasin pari kuorta, kun en ollut ehtinyt ennen joulua avaamaan. Sen verran kiire oli valokuva-albumien tehdessä.
Kuvaan osan korteista tänne blogiin, kunhan ehdin.
Kohta lähden pumppiin nostamaan tankoa. Lenkille en nyt tänään mene, koska en välitä sateessa juoksusta.
Olen nyt joka toinen päivä käynyt lenkillä ja kuntosalilla. Katsotaan, kuinka kauan näin tiheä kuntoilu kiinnostaa.

Sunnuntaina vuosi olisi tarkoitus aloittaa liikkumalla, jos sää sallii. Aion pyöräillä siskolleni (muut tulevat autolla perässä). Siskoni luokse on 50 kilsaa! Ei saa (vasta-)tuulla eikä sataa, ja pääkallokeliä en huoli. Ne ovat kriteerit hyvälle pyöräilysäälle.

Jouluvalmisteluja


Nyt vasta ehdin kertomaan jouluvalmisteluista.
Ennen joulua askartelin kuudelle ihmiselle pienet kuva-albumit tyttöjen ensimmäisestä vuodesta. Sylikummit saivat kaksi albumia kukin, muut saivat tyytyä yksiin albumeihin. Yksinkertaisesti albumeja ei ollut niin paljon, ja aikakin kävi tiukalle. Sq sai tänä jouluna leipoa tortut ja piparit. Minä en ehtinyt.

Huomaa askartelupöydän jalan alla kirjapino. Helinä on jo niin pitkä, että yltää poimia kaikki tavarat pöydältä, jos ne ovat 10 senttiä lähempänä pöydän reunaa. Ratkaisin ongelman sillä, että laitoin 10 senttiä pöytää korkeammalle kirjojen avulla.


Helinän minialbumit.

Ellin minialbumit.

Tänään on viimeinen päivä käyttää markka-aikaiset postimerkit pois. Minä käytin ne ennen joulua joulutervehdyksiin. Kaikki on nyt käytetty.

torstai 15. joulukuuta 2011

Kiire?

Silloin on tosi kiire, kun ei ehdi postia avamaan! Eilen sain kaksi kirjekuorta, joissa on postikortteja. En vielä ole avannut. Ehkä tänään illalla, kunhan saan nuo joulukortit liikenteeseen.
Rinkiläisten kortit lähtee ensi viikolla. Eivät ehdi tämän päivän postiin. Nyt lähtee omatekoiset kortit ja ifi-kuva tytöistä sukulaisille ja ystäville, tutuille. En edes ottanut kuvaa omatekoisista korteistani tänne blogiin. Äkkiä vaan kuoriin ja maailmalle. Nyt enää merkit päälle, ja kun Liisa tulee tyttöjen kanssa leikkimään, pääsen postiin.



lauantai 10. joulukuuta 2011

Pikakortteja

Tylsähköjä enkelikortteja, mutta nopea valmistaa.

Olen nyt käyttänyt jälleen näitä joulukortteja askarteluun. Uskovaiselle ystävälle tein enkelikortteja. Omat kortit ovat vielä tekemättä, mutta huomenna sunnuntaina olisi taas korttiväsäjäiset.

Aikani on mennyt tyttöjen kanssa ollessa, ja silloin kun omaa aikaa on, olen täyttänyt loossikirppiksen pöytää. Vihdoinkin niitä kirjojakin sain menemää! Olen aika monta vaippalaatikollista myynnyt, mutta eipä nuo hinnatkaan ole olleet moiset: kirjan sai eurolla. Kirjat eivät myyneet Valtterissa, Vermon raviradalla eikä pihakirppiksellä. Nyt pääsen niistä eroon.
Joulusälää oli niin, että pöytä notkui. Onneksi sitä sälää on mennyt kunnolla! Loput tavarat jätän kirppikselle, jossa he niistä saadut tuotot pistävät hyväntekeväisyyteen. Eli takaisin ei tarvitse raahata!

Kohta lähden viemään viimeiset pari kassillista kirjoja ja kaksi pussillista lasitavaraa "ota ilmaiseksi"-koriin (konjakkilaseja yms. ja jokunen kirja).

Leikkipuisto sisätiloissa

Olimme viikko sitten Hopolopissa, joka on sisätiloissa toimiva puuhapuisto lapsille. Emme olleet kuin pari tuntia, koska näitä kävi nukuttamaan. Muutenkin olivat nukkuneet vain lyhyet päiväunet aamupäivällä. Näimme muitakin vanhempia, joilla kaksoset. Tilaisuus oli monikkoperhe ry:n järjestämä juttu.

Helinä tomerana esittelee kävelyään.


Peräkanaa ryömitään ulos majasta. Ensin Helinä, sitten Elli.


Pitihän Ellin sitä liukumäkeä kokeilla.

Ehkäpä ensi vuonna on hauskempaa, kun pystyy kiipeämään portaat ylös. Nyt ne olivat niin korkeat, että nämä taaperot tyytyivät leikkimään alakerrassa.