sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Pingviinipipareita

Olen löytänyt tällaisen pingviinipiparimuotin! SQ väsäsi eilen pipareita, minä katsoin vierestä ja laitoin peltiä uuniin. En/emme ole pipareita tehneet koskaan. Siis kyllä minä väsäsin joskus edellisessä elämässäni pipareita, mutta ei ole huvittanut yli 10 vuoteen.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Pingviiniaiheisia koruja

Tänään Valtterilla olin siis myymässä, ja lupasin ystävälle, että en osta mitään (by the way, eilen perjantaina oli "älä osta mitään" -päivä, enkä ostanut mitään!)
Noh, pitihän mun vessassa käydä, ja ja... paluumatkalla yhdeltä pöydältä pongasin tuon pingviinipariskunnan! Näin pöydän ulkoasusta, että hintaa pukukorulla varmaankin on, ja siitä pyydettiinkin 6 euroa. Vähän mietin, mutta sitten, päivän ollessa jo lopuillaan, ajattelin sen ostaa, ja kysyin, jos saisin sen vitosella, ja niinpä sain korun viidellä eurolla. Oli suomalainen myyjä. Venäläinen myyjä ei varmaankaan olisi antanut alennusta (kokemusta on).
Ajattelin kuvata muutkin korupingviinini. Tuo yksi on muovinen, sen saa niihin crogs-vai-mikä-se-oli -kenkiin.

Suomen turhin julkkis: olin TV:ssä!!!

Tänään aamulla herätys oli klo 06.15. Olin ystäväni luona yötä, koska aamulla oli tarkoitus suunnata Valtteriin myymään. Olin haalinut kotoa joulukoristeita, kirjoja, siskon lasten vaatteita, purkkia ja purnukkaa... En ollut jaksanut niitä kuvata ja laittaa huutonettiin, joten ei kun kirppikselle myymään. Käyn pari-kolme kertaa vuodessa myymässä, ja ennen joulua on otollinen aika mm. joulutavaroille. Se on niin kauhian hauskaa kahtella ihmisvilinää. Aivan kuin teatterissa olisi. :-)

Kirpputorilla oli heti klo 07 kauhea kuhina: venäläistä turistia lappasi ovesta sisään jonossa, ja meidänkin pöydän piirittivät. Siinä meni edullisesti silitysrautaa, Moulinex-monitoimikonetta, kaupasta ostettuja joulukortteja (lähetän itsetehtyjä nykyään), yms. Ystävä myi takin 10 eurolla, ja myöhemmin sitä myytiin toisessa pöydässä. Tätä tämä on. Pitäisi pyytää alussa kolminkertaista hintaa. Eilen vähän katselin huutonetistä mm. vanhan xboxin hintahaarukkaa, ja päätimme, että emme vie sitä Valtteriin, vaan myyn sen huutonetissä.
(Kerran meni Arabiaa sika-halvalla trokareille, kun silloin en vielä tiennyt Arabian hintoja. Voi sitä trokarien määrää pöydän ympärillä. Vahingosta viisastuu!)

Jassoo, sitten eräs nainen ja tv-kameramies kävelee pöytämme luokse ja kysyy, onko tämä pöytä 816, oletko sinä se ja se. Ja minäpä siinä myöntelemään. Siis SQ oli ilmiantanut minut! Hän oli laittanut YLE:lle sähköpostia. Ja, jälleen kerran, olen telkussa, puhumassa viidettä kertaa. Täytyy sanoa, että ei enää jännittänyt niin kuin silloin v. 1999, kun olin ekan kerran telkussa.
Edelliskerralla olin keväällä Valtterissa, ja silloin kuvattiin minun pöytääni! Silloin satuin myymään nuottivihkoja, ja ei, he eivät tieneet kuka olin. Kysyivät vain, saako pöytääni kuvata, kun siinä oli nuotteja. Taisi olla joku ATC-korttien tekijä haastateltavana, ja hänelle meni yksi minun nuottivihko, kaiketi. Ainakin haastattelija-neitokainen osti yhden kellastuneen nuottivihoni.
Kerran kiersin Malmin Prisman parkkihallin kirppistä kameramies perässä, siitä taitaa olla parisen vuotta.

Ja kaikki tämä vain sen takia, että olen listannut kirppikset nettiin. Pitäis varmaan tehdä ulkonäköpäivitys kirppissivulleni ja vähän sassiin. Mutta se ajan puute!!!

torstai 27. marraskuuta 2008

Yö töissä - ei jaksa!

Viimeiset kaksi päivää ovat olleet yhtä hulabaloota. Töissä pitää revetä joka suuntaan, ja kun kiltti olen, niin minähän menen, kun kutsutaan. Varmaan 20 kertaa jouduin keskeyttämään työni ja revetä johonkin toiseen suuntaan, kun joku tarttee apua. Sitten kävelen metrin tohon suuntaan, en muista, mitä olin tekemässä, kävelen takaisin pari metriä, ja muistan "ai niin, toi mun piti tehdä". Ja vähän aikaa teen sitä, sitten muistan "joo, tuo toinen juttu pitää tehdä nyt", ja taas liikun metrin johonkin toiseen suuntaan. Ja tätä koko päivä, 5 työtä yhtä aikaa työn alla! Eilen jäin työpäivän jälkeen tekemään töitä. Tein 00.30 asti, vai oliko peräti yli yksi yöllä, en muista. Sitten painuin makuusäkkiini, luin jotain tietokonelehteä, että olisi alkanut nukuttaa. Siis väsynyt olin, mutta ylikierroksilla. Luin jotain 5 sivua, kunnes nukahdin. Heräsin yöllä klo 04, valvoin hiukan, sitten kevyttä koiranunta 07.50 asti, jolloin aloin kuulemaan työpaikalta melua. En enää osaa nukkua vieraissa paikoissa. Ja eiku takaisin puikkoihin.

Jäin yöksi sen takia, että kotimatkoihin ei tärväänny tunteja. Sain enemmän aikaiseksi. Tänään kyllä väänsin jo itkua, kun en jaksa, en jaksa! Koneet jumittaa, ja kaikki työt pitää saada huomiseksi. Suomessakin on tämä mañana-mentaliteetti. Huomenna, siis kaikki työt pitää olla huomenna valmiita. Ja uudet työt myös huomenna. Millekään työlle ei enää anneta, niinku, viikko aikaa!!!

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Japaninkielen kummallisuuksia

Eilen kävimme läpi adjektiiveja, muutamia hassuja vain. Nekin taipuvat aikamuodossa! En oikein vielä saanut käytännön esimerkkiä, jonka olisin voinut tähän laittaa. Odotan innolla, mitä tuleman pitää.
Japanin kielestä puuttuu perfekti ja pluskvamperfekti, eli on vain yksi mennyt muoto. Siis jotain helppoa. Venäjänkielessäkin on muistaakseni vain yksi mennyt muoto. Futuuriakaan ei ole. Sitten vain lisätään lauseeseen "huomenna, ensi viikolla jne.)
Verbit eivät taivu persoonapronominin mukaan. Esim. "minä menen", "sinä menet" jne. ovat "minä mennä", "sinä mennä", "me mennä" jne. Toi kohta on helppo, vielä. Saa nähdä, paljonko poikkeuksia on olemassa.
Prepositiot ovat postpositioita Japanissa. Minulla voi määritteet mennä sekaisin (oli suomi kutonen lukiossa), mutta esim. englannissa "to Kioto" on japaniksi "Kyotoo ni"

Kyou, watashi wa gakkou ni ikimasu.= Tänään menen kouluun. (Kyou=tänään, watashi=minä, wa = merkkaa subjektin paikkaa lausessa (tämän ymmärtäminen minulla vielä hakusessa), gakkou ni = kouluun, ikimasu = mennä).
Watashi wa gakkou ni ikimasen. =En mene kouluun. Verbi taipuu, jos on kielto.
Verbi tulee aina viimeiseksi lauseessa.

Minna wa gakkou ni ikimasen = Kaikki eivät mene kouluun. (Minna = kaikki) :-)


Niin, minä menen töihin, ja aion tehdä töitä läpi yön. Katsoo, kuinka sekaisin olen torstaina.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Neuvostoliiton aikaisia leluja

Etsin myös näitä Neuvostoliiton aikaisia leluja. Ovat jotain ihme-muovia, tosi lötköjä (lehmä, lintu ja karhu). Kuvassa myös muuta pikkusälää, mitä on tarttunut kirpputoreilta mukaan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Uusia askartelulehtiä, jälleen


Kävin pikaiseen eilen lauantaina Stokkalla Akateemisestä hakemassa nämä askartelulehdet. En tiedä, miten käytän noita leimasimia, kun en omista leimasintyynyä, enkä ole oikein innostunut leimailusta. Kahtoo nyt, mitä noille keksisin. Mutta parille kirjeystävälle teen englanninkieliset joulukortit, kun on noita englanninkielisiä tekstejä.

Kirjoitin viime viikolla peräti kaksi kirjettä vanhan aikaisesti kynällä paperille. Toinen lähtee Portugaliin ja toinen Ranskaan. Voitko kuvitella, että minulla oli yhteen aikaan yli 80 kirjeystävää. Tänä vuonna en ole kirjoittanut yhtään kirjettä! On mielenkiinto suuntautunut aivan muihin asioihin.

Sitten sitä lunta tuli tännekin

Tässä yhtenä aamuna klo 07. Taisi olla viime torstaina, kun tämän kuvan otin. Se talvi tuli sitten vihd0in ja viimein. Pidän lumesta paljon enemmän kuin mustasta maisemasta.

Kierrätysjoulukortteja




Tuli tehtyä naapurirouvan kanssa (ja tämän pikkutytön) joulukortteja vanhoista joulukorteista. Niitä syntyi yli 100 kappaletta. Tässä osa meikäläisen tekeleistä. Lisää pitäisi tehdä, sillä ystävä pyysi enkelikortteja. Ehkäpä ensi sunnuntaina saan aikaiseksi hänelle kortteja. Pitäisi vain jostain löytää ääriviivatarra, jossa lukee "siunattua joulua". Jos en löydä Helsingistä hengellisestä kirjakaupasta, niin sitten prättään itse.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Pingviinimäinen säästöpankki

Tällainen n. 30 senttiä korkea Itävallassa tehty pingviinipankki löytyi kirpputorilta muutamalla eurolla. On jotain ihmeainetta, ei ole muovia eikä kultaa, sen tiedän. Ehkä keramiikkaa, tai peltiä tms. On ihana.

On perjantai ja tekee mieli kahvia. En ole juonut koko viikkoon kahvia (=koohii japaniksi), kun vatsa ei siitä tykkää, joten jätän kahvittelun vain viikonloppuihin. Kahvia ja joulutorttua... mmmm. Mihinköhän kahvilaan sitä suunnistaisi työpäivän jälkeen...

torstai 20. marraskuuta 2008

Reiäntekolaitteet

Siis onko minulla muutama näitä muotorei'ittäjiä?! Näitä on tullut kerättyä askarteluprojekteja varten, joten on mistä valita. Olen jo joutunut tekemään muistivihon lompakkoon, ettei tule ostettua sellaista, mikä minulla jo on. Valitettavasti näillä ei voi kovin paksua pahvia leikata.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

PALJON PAPERIA ROSKIIN! Ahdistaa!!!

Minua, eko-ihmistä, ahdistaa! Paperivaraston lattia pinnoitetaan, tavarat pitää saada pois. Paperia on mennyt jätelavalle viime viikolla PALJON! Kävin juuri sanomassa, että jos jotain paperia on ylimääräistä, niin voin hoitaa ne eteenpäin tarvitseville ilmaiseksi. Puhuin tästä asiasta jo kesällä, näköjään kuuroille korville. Eli paperia saa jos noutaa, autolla. Mielessä kävi mm. lastentarhat, joissa varmaan on paperille käyttöä. No, ehkä sana meni nyt perille. Toivon vain, että on kongreettisesti pino jossain minun nimi päällä, ja sitten voin alkaa soittelemaan. Ettei käy niin, että ensin soitan ja sitten se joku heittää roskiin sillä aikaa kun sitä ollaan tulossa hakemaan. Sitä paperia on valkoista, punaista, kullan väristä, eri pintaista yms. yms. 80-luvulta, ei asiakkaat enää osaa pyytää niin vanhoja papereita. Koot ovat A1-kokoista, eli 840 x 1189 milliä. AHDISTAA, AHDISTAA! Hyvää tavaraa on mennyt roskikseen monta, monta kiloa, neliötä, ihan mikä vaan mittayksikkö nyt käyttöön.
APUA!

Erilaisia purkkeja

Tässä on kokoelmaa erilaisista purkeista, mitä on tarttunut kirpputoreilta käsiini, tai siis suurin osa on toreilta. Enimmäkseen taitavat olla venäläisiä. Vasemmalla sinivoittoiset olen tuonut aikoinaan Dominikaanisesta Tasavallasta korurasioiksi. Katsahdin yhtenä päivänä, mitä näihin olen säilönyt: ovat enimmäkseen tyhjiä, mutta yhdessä on undulaatin tyhjiä munia, toisessa superpalloja, kolmannessa koru, jossa roikkuu risti...

tiistai 18. marraskuuta 2008

Kasti täynnä tavaraa


Tässä kuva yhdestä minun kastista. Olen siihen kerännyt kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Ylemmässä kuvassa lasieläimet ovat olleet minulta aikojen alusta, varmaankin tilasin jostain postimyyntibutiikista 80-luvun puolivälissä. Vielä tähän päivään mennessä yksikään ei ole mennyt rikki, vaikka olen muuttanut ainakin kuusi kertaa sen jälkeen.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Kastin sisus ämpäriin

Yhden kastin laitoin poistoon, kun olin sen joskus pilannut maalaamalla. Nyt on kaikki pikkusälä tarjottimella valmiina pölytykseen. Yleensä putsaan nämä muuton yhteydessä tiputtamalla kaikki vesiämpäriin, mutta voisin tehdä joskus poikkeuksen :-) Näistä voisin kyllä osan laittaa poistoon, sen verran paljon näitä on.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Uimista, uimista

Heräsin tänään todella myöhään, vasta klo 11. Yksi tunti oli aikaa siivota olohuone askartelutarvikkeista ennen kuin tuli nouto saunomaan ja uimaan. Eilen vietin 6 tuntia tehden joulukortteja naapureiden kanssa. 4 ihmistä sai aikaan 106 korttia sinä aikana. Kyllä tuli sotkua, mutta oli helppo siivota, kun olin peittänyt pöydän isolla paperilla, joten silput sai helposti roskiin laittamalla koko "pöytäliinan" roskikseen.
Saunominen ja uiminen oli nannaa. Kävin peräti kolme kertaa järvessä, ja joka kerta se oli lämpimämpää ja uin pidemmän lenkin. Taidan olla aika masokisti, kun minusta tuntuu niin ihanalta se kylmän pistely. No, tämä päivä sitten meni siinä, että mitään ei saanut aikaseksi muuten. Nyt onkin jälleen aika mennä nukkumaan.

torstai 13. marraskuuta 2008

Postikortteja kuin sikaa säkissä

Ostin kirpputorilta sikaa säkissä, eli pari pakettia kortteja, ja muutaman kiiltokuvan, jotka ovat ihan haluttuja. Postikorttipaketit olivat pettymys: enimmäkseen käytettyjä joulukortteja, mutta jonkun hyvän helmen löysin sentään:

Jollekin keräilijälle Ressu-postikortti.

Muutamassa oli ihan siedettävät postimerkit.

Maisemakortteja jollekin keräilijälle.

Karttakortteja tuttavakeräilijälleni.

Pari mustavalkoista postikorttia jollekin, en tiedä vielä, kenelle.

Ja itselleni 2 kpl 3-D kortteja ja yksi hologrammikortti! Siis 3 korttia omiin kokoelmiini.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Volkkari-kokoelmani




Jossain vaiheessa tämäkin kokoelma alkoi kasvaa ihan itsestään. Joukossa on muitakin autoja, mm. Neuvostoliiton ajalta Volga, ja busseja. Laatikossa olevat olen saanut lahjaksi, muut autot on löytyneet kirpputoreilta.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Viisi omituisinta tapaani

Sanna lähetti minulle tällaisen haasteen: "Paljastan viisi omituista tapaani." Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
Yritän löytää jonkun, joka ei ole tähän vielä osallistunut ja joka ei ole kieltäytynyt osallistumisesta / meemeistä. Voi mennä hetki...

1. Osaan matkia Jope Ruonansuuta
2. Lörpöttelen pehmoeläimille
3. Kerään toisten "roskia" askarteluprojektejani varten ja saan hepulin, jos joku on heittänyt roskikseen "roskaa". Toisen roska, toisen aarre. Kierrätys on mottoni!
4. Saan vasemman jalan varpaan suuhuni ja jalan melkein niskan taakse
5. Osaan heiluttaa korviani.

Nikita, Maajo, Zanape, Anna, ja Miukula saavat haasteen.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Raskas pyöräretki lautasten takia!

Kävin lounaalla eräässä lounasruokalassa, jossa huomasin myytäviä kirjoja eräässä kirjahyllyssä. Silmiini iski nämä japaninkieliset lastenkirjat. Huomasin, että näissä ei ole kanji-merkkejä vaan hiragana-tavumerkkejä, jotka olen juuri oppinut. Voin siis lukea näitä! Jos oikein ymmärrän, lastenkirjat ovat hiraganoilla kirjoitettu, koska lapset eivät osaa vielä kanjimerkkejä. Valitettavasti en vielä ymmärrä lukemaani, mutta aion kirjoittaa nämä selkokielelle (=meidän kirjaimiksi) ja sitten yritän kääntää suomeksi jossain vaiheessa (hamassa tulevaisuudessa).

Kirpputorilta tarttui pöllö (handmade in Finland), fillarikokoelmaani auto (20 snt) ja purkki (20 snt) postikortteja varten.


Näiden TAIKA-Arabian lautasten takia lähdin tänään polkemaan 15 kilsan päähän toisen kaupungin antiikkiliikkeeseen. Olen seurannut näiden lautasten hintoja kirpputoreilla ja huutonetissä. Kuuden lautasen hinta liikkuu 45-50 euron tietämillä. Painuin antiikkiliikkeeseen ja ostin koko pinon satasella, 6 ruoka- ja 6 jälkiruokalautasta. Täysin käyttämättömiä lautasia, ja lojuneet siellä jo jonkin aikaa, sen verran pölyisiä olivat. Vinkki: kirppisten hinnat ovat kivunneet, voit tehdä löytöjä antiikkiliikkeistä.
Kotimatkalla tuli äitiä ikävä: aikaa oli pyöräillä kotia 45 minuutissa, oli 7 m/s vastatuuli, ylämäkeä, jalat huusivat hallelujaa ja selässä 10 kiloa lautasia!

CD- ja ensimmäinen 3-D -korttini

Onko oranssi joulun väri?


Kokeilin uusia Sizzix-kirjasimia, ja käteeni tarttui Expertin oranssista paperia. Ääriviivatarran sisustan maalailin geelikynillä. Naamat jätin valkoisiksi vielä, kun en oikein löytänyt sopivaa väriä.

Tässä on käytetty messuilta ostamaani "hologrammitarroja". Siis vasta tänään tajusin, että ne ovatkin 3-D -arkkeja! Jes, siis, valmiiksi stanssattu. Ei siis tarvitse leikata! Kuinka helppoa! Tästä kortista ei oikein nyt näe, että siinä on kaksi kerrosta tuossa kuvassa. Ajattelin, että en koskaan tee 3-D -kortteja, sillä inhoan pikkutarkkaa leikkaamista ja olen aika suurpiirteinen ihminen. Korteista olisi tullut huolimattoman näköisiä. On siis tapahtunut kehitystä.

Tämä siis on ensimmäinen 3-D -kortti, jonka olen tehnyt. Tuossa laulajassa on n. 4 tasoa päällekkäin. Ei siitä kyllä kunnon kuvaa saa.

Ja jälleen niitä CD-kortteja. Tosin aika tummanpuhuva. Tämä on ensimmäinen kortti, jonka eilen väsäsin. Oikeasti piti koko loma väsätä kortteja, mutta jäi nyt näihin seitsemään korttiin.

CD-kortin pipariukosta tuli nyt vaaleanpunainen. Ei se haittaa! Tähtöset ovat Tiimarin alekorista.

CD-kortti kuusineen. Paperin kohokuvioin Sizzixelläni. Tässä kortissa näkyy aika hyvin tuo kohokuviointi.


Ja oranssi jatkuu. Korttipohjan kohokuviointiin käytin Fiskarssin levyä, joka toimii ihan hyvin Sizzixessä. Tämä kortti oli hankala, kun liimaklöntit olivat 3 mm halkaisijaltaan, ja kuitenkin kirjaimet eivät oikein olleet niinkään leveitä. En taida enempää tehdä tällaisia, joissa kirjaimet pitää liimata cd:n päälle. Seuraavan kerran leikkaan tarrasta, jos aion Cd:n päälle laittaa kirjaimia. Tai haen kaupasta niitä mini-mini liimaklönttejä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Isänpäivä


Apella kävimme ja veimme tällaiset lahjat: Kaalimaan kakara ja sille ylisuuret vaatteet, kraka ja smurffi, sekä hiukan kahvi- ja bullarahhoo.

Olen ollut alakuloinen tänään. Mietin, että SQ:ta ei kukaan tule onnittelemaan isänpäivinä. Ei ole ketään, joka soittaisi hänelle ja onnittelisi. Sattuu tämä lapsettomuus jälleen. Äsken televisiosta tuli uutiset, jossa haastateltiin isiä ja näitten lapsia, miten he olivat päivää viettäneet, miten isiä onnitelleet jne. Masentaa koko asia. Oma isäni kehui ainoata lapsenlasta, kun tämän kuva oli ollut lehdessä, Lucia-neiti ehdokas kun on. Siskoni lienee onnellinen ja minä olen kateellinen.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Kesälomalaiselta terveisiä messuilta

Kävin siis Kädentaitomessuilla Helsingissä:

Yhden sizzix-stanssin ostin: puun. Myös liimaklönttirullat, kiilleliimaa ja ääriviivatarroja tuli osteltua.

Vasemmalla alareunassa on pingviinejä! Mitenköhän raskin käyttää nämä hologrammitarrat kortteihin?

Täältäkin löytyy pingviini!

Ihania kiiltokuvia. Jotkut isot aion säästää, enkä käytä kortteihin.



Ja lisää ääriviivatarroja, pari hyvää kynää, lisää ihmetarroja ja jotain, minkä nimeä en nyt kirveelläkään muista.
Varustaudun kaiketi työttömyyttä varten. Kävin tänään jo työkkärissä vähän kyselemässä, mitä tapahtuu, jos saan kenkää. No, tiedän, mitä sitten teen: askartelen. Oikeastaan vähän toivon, että saisin olla paljon kotona ja vaan askarrella. No, huomenna ei ainakaan askarrella, vaan menen urheilupäivää viettämään. Ai niin, näin Taavanaisen messuilla, kerroin, että hänen ex-sizzix -mankelille kuuluu hyvää.

torstai 6. marraskuuta 2008

Lisää lintuja

Tässä kuva pehmopingviineistä ja ankoista yms. Nukenkehto on SQ:n äidin perintöä. Sopii hyvin näille pikku-ötökäisille.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Get a life!

Varmaan moni ajattelee nyt, että hanki elämä! Tiedetään, tiedetään, I am weird. So?
Siis tässä minun ihana lapsukaiseni katselee lajitovereitaan ruudun toiselta puolelta. Nämä pingviinit ovat niin lutusia... varsinkin jengin pääjehu Pääpingviini.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ramasee

Nyt on takki tyhjä! Piti huomenna pitää kesälomapäivää, mutta töissä on oltava, kun olen ainoa, joka tajuaa jotain tietokantaohjelmasta. Tänään tein uusille työntekijöille tiedostoja, ja en oikein kerennyt niitä testaamaan. Huomenna vien kameran, kun pitää nettisivulle ottaa pärstäkerroinkuvat, ja tietty ne sivut pitää päivittää... Ehkä maanantaina olen lomalla, en tiedä vielä. Väsyttää... otin kahvitabletin, ennen kuin menin japanintunnille. Ilman sitä olisin nukkunut siellä ja oppi olisi mennyt harakoille.

Japanin kieli on hassua. Olen kyllä sitä mieltä, että suomenkieli on helppoa! En edes aio opetella kanji-merkkejä (yksi häkkyrä = yksi sana), kunhan nyt opin hiraganat (tavu-kirjaimet) ja kataganat (tavu-kirjaimet vierasperäisille sanoille) ja ehkä vähän puhumaan. Mutta mutta, kun laskeminen on myös erilaista: 1000 = sen, mutta 10.000 ei ole "kymmenen seniä" vaan MAN. 100.000 on kymmenen mania. Jos joku nyt ymmärtää tästä mun sepustuksesta.

Sitten pitkulaisia lasketaan eri tavalla kuin pyöreitä asioita, ja littanoita asioita lasketaan toisella tapaa... ja näitä laskentatapoja on erilaisia. Ei riitä, että osaa laskea yksi, kaksi, kolme jne. Mitä mä olenkaan alkanut opiskelemaan?!!
Tänään istuin tunnin kahvilassa japanintunnin jälkeen. Pänttäsin sanoja paksuun kallooni. Siitä on monta, monta vuotta, kun olen viimeksi sanoja opiskellut. Kaichi, bengashi, hiru-yasumi, nan-ban...

maanantai 3. marraskuuta 2008

Uusi kaalimaan kakara

Eilen kävin kirpputorilla, ja löysin vain tämän nuken. Tässä on apelle isänpäivälahjaa. Tuoksuu samanlaiselta pyyhekumilta kuin muutkin uudemmat nuket. En tiedä, kuinka monta nukkea olen apelle hankkinut viimeisen 10 vuoden aikana. Aika monta...
Nyt nukkumaan, tai siis lukemaan japaninläksyjä punkkaan ja sitten varmaankin nukahdan alle aikayksikön. Läksyjen lukeminen on tosi hyvää unilukemista. Ja en odota puoleen yöhön nukkumaan menemistä kuten aina. Jospa keskiviikkona olisin kesälomalla :-)

Postimerkkejä askarteluun


Heh, kahden litran karamellipurkki on täynnä näitä tylsiä päitä ja yksivärisiä postimerkkejä. Vaikka ovat ehjiä, aion käyttää nämä askarteluun: laatikoitten päällystämiseen tai muuhun sellaiseen kivaan. Kerran löysin kirjakaupasta kivan englanninkielisen askartelukirjan, jossa oli merkeistä tehty kortti, kirjan hinta vaan oli suolainen. Otin sivusta huonolla kännykamerallani kuvan, että jotain jäisi päähänin muistiin... (Ei niin saa tehdä!) - kunnes tuli ale ja se kirja oli 75 % alennuksella. Niitä oli tasan tarkkaan se yksi ja ainoa kirja. Ostin sen kirjan sitten...

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Tiimarin aletavaraa

Eksyin eilen jälleen Tiimarin alepöydälle. Kuvassa vasemmalla on jonkinlaisia 3-D tarroja, jotka sopii minulle vallan mainiosti. En ole oikein ihastunut tekemään 3-D kortteja, kun se on sellaista pikkutarkkaa leikkaamista. Tuossahan noita osia on valmiina. Naapureitten kanssa piti järjestää joulukorttitalkoot, mutta silloin kun minulla on vapaata, niin heillä on kiireitä. Ei oikein mene kalenterimerkinnät päikseen.

Polkupyöriä katon rajassa


En ole laskenut, kuinka monta polkupyörää roikkuu katonrajassa... Ehkä joku 50 kpl. Näitä on tullut kerättyä, vielä, mutta voi olla, että joku päivä luovun näistä. Katsoo nyt, milloin kyllästyn.