torstai 31. joulukuuta 2009

Pääpingviini toivottaa jo nyt:

"Hyvää Uutta Vuotta kaikille Pingviinitaivasta lukeville! Emäntä osti firmalleen uuden skannerin ennen vuoden vaihdetta ja tänään päätti kokeilla sitä minuun, eli skannaamalla minut!"

Niin minä tein :-) Minä, Maju, ja kaikki lapsukaisemme (ankat, pallokana, pallo ja moni muu) toivotamme Hyvää Uutta Vuotta.

Nyt olen viimeiset tunnit (välillä otin päikkärit) istunut tietokoneen äärellä ja päivitellyt (maailman menoa kauppakeskus Sellossa ja) tätä blogiani.

Ja eikun saunaan pesemään vanhan vuoden pölyt pois. Nähdään ensi vuonna!

Ainoa kappale kaupassa

Helsingin Suomalaisessa jostain löytöhyllystä löytyi tämä ylläoleva kirja 70 prosentin alennuksella. Sepä tarttui mukaani.

Ja olenhan minä kirppiksilläkin käynyt, mutta nyt on tarttunut tosi vähän sieltä mukaani. Oheinen boordi tosin...

Eksyin Aleen ja sulovileen iski

Siis Suomalaisessa alkoi myös Ale, jossa eksyin 50%:n pöydälle. Mitä ihanuuksia sieltä tarttuikaan mukaan...

Ostin nyt niitä muutamaa leimasintani varten (kun halvalla sai) leimasintyynyjä. Ja kauniita koristenauhoja sekä yhden kulmaleikkurin.

Myös ääriviivatarrat olivat puoleen hintaan. Oli myös ihan reunatarraa, ei pelkästään jouluisia tuotteita.

Tällaisia olen ihaillut, mutta en ole raskinut ostaa. Nyt ostin sitten, kaksi yhden hinnalla.

Ja sitten näitä ihanuuksia. Minuun iski Sulovileen-tauti yht'kkiä kuin kirkkaalta taivaalta!

Tosin minulle on tulossa iso PROJEKTI, jossa tarvitsen lukijoiden apua, jos joku haluaa auttaa. Kerron siitä vähän myöhemmin, vaikkapa ensi vuonna (vielä on yli 3 tuntia tätä vuotta jäljellä).

Joululahjoja saatu...

Olin minäkin näköjään kiltti ja sain muutamia lahjoja:

Liimapuikkoja, leikeltäviä 3-D enkelikuvioita (ooh, nyt siis täytyy noita alkaa leikkelemään, jotta ovat ensi jouluksi valmiit), viimeisin Aku-kirja, pingviinileffa ja pingukalenteri tulevaksi vuodeksi.

Ja kun SQ:lle mainitsin, että erään kaverin luona pelasin golffia, tennistä, ensimmäinen kerta, kun kehuin konsolipeliä, niin tässä sitten tulos. Pääsen huitelemaan mailaa ja heittelemään keilapalloa sekä jumppaamaan tv:n ääressä ihan olohuoneessamme tuon mustan vaa´an kanssa.

Lämpimät sukat ja keltainen korismaali (siis mariskooli) rgb-värien joukkoon (rgb = red, green, blue)

Pari mukia ja kosmetiikkaa.

Ja kaikkein huvittavin: tällainen Ramón, tanssivan ja höpöttävän pingviinin. Täältä Youtuupista voit katsoa, miten se tanssii.

Tällaisia paketteja siis availin Tapaninpäivänä.

Tosin, kuka sitä rattipeliä sitten pelailikaan? Me joskus pelaamme kahdestaan, mä vain olen niin kökkö ja ajelen koko ajan tieltä ulos ja tulen viimeisenä maaliin. Pidän mieluummin niistä oikeista urheilupeleistä: tenniksestä, keilauksesta, nyrkkeilystä (jota en ole vielä kokeillut kotona). Juuri tuli mieleen, voiko sitä nyrkkeily-peliä pelata myös "netissä". Ainakin tuota autopeliä voi pelata muiden wii-konsolin omistajien kanssa yhtä aikaa (maailmanlaajuisesti). Kaikkea ne japanilaiset keksii, minä vasta nyt keksin tämän wiin, vaikka on ollut jo markkinoilla vaikka kuinka kauan.

Eräs laihduttava tuttava on kertonut, että nyrkkeillessä tulee oikein hikikin. Joo! Tuollaisista peleistä minä pidän!

Joululahja Itä-Suomesta

Sain "the Sireniltä" laatikon, jossa jokainen paketti oli paketoitu erikseen :-) Purkkifriikki sai ihanan purkin, smurffi-aiheiset pienet purkit ja sinisiä pillereitä :-) eli mustikanmakuisia rakeita...

Piparikortti, saippuaa (pakattu siihen paperiin, johon muutkin oli pakattu), foliokortti (!) ja jouluaiheinen koriste...

Pingviini, jonka sisällä oli smurffi-purkit, lumiukko-koriste ja venäläinen lelu (sellaisesta ihme-aineesta). Oli niin monta pikkupakettia, että en ole varma, kuuluiko heppa samaan pakettiin, mutta todennäköisesti. Korjaapa, jos olen väärässä. Oli iiiihana paketti!

--------------
Minun paketti meni Ville Vaaralaan.

Joululahja Meteltä

Tällaisia ihanuuksia sain Meteltä. Ihanan lämpimät sukat, tummaa suklaata, ensimmäinen oikea leimasimeni ja värityyny, askarteluun sydämiä. Tosi iiiihana! Täytyy testata tuota leimausta jossain vaiheessa. En ole vielä päässyt siinä oikein jyvälle. Tai sanotaan näin, en uskalla, koska sitten on hepo irti ja leimasia tulee taloon... uusi ostokohde. Paitsi, jos pysyn vain pingviiniaiheisissa leimasimissa. ;-)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti


Toivotan kaikille Hyvää Joulua! Nyt tulee lyhyt bloggaustauko, koska jouluna tehdään kaikkea muuta kuin istutaan tietokoneen ääressä.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kivaa! Joulu tulee!!!

Voi että, ku mie sit tykkään ku joulu tulla tupsahtaa!

Ja ihanaa, kun on LUNTA vihdoinkin! En tiedä, pitäisikö käydä kohta kokeilemassa latuja. En ole oikein varma vielä, missä on lähin latu, luultavasti ihan kilometrin sisällä.

Saimme joulukassin töissä. Viisi ihmistä 13:sta valitsi muuta kuin kinkun. En katso kassiin, en. Yritän säilyttää yllärinä ainakin kotia asti. Sitten täytyy kyllä vilkaista, jos on jotain jääkaappiin laitettavaa.

Olen kotona yhdelle pöydälle kerännyt joulupaketteja, mitä on tullut sieltä täältä. Ne avataan vasta Tapaninpäivänä, jolloin on meidän poppoon joulu. Me ajamme aattoaamuna Mikkeliin joulua viettämään serkkuni luokse, katsomaan perhe-joulua, sitten Tapanina takaisin, ja Apen kanssa "juhlimme" joulua. Eli syömme hyvin ja avaamme lahjat. Siinä se joulu sitten on.

Pitäisi käydä ulkona ottamassa kuvia, kun on tuota luntakin maassa. Viikonloppuna räpsin aika paljon kaikenlaisia kuvia pimeässä, joten osasta tuli aika mielenkiintoisia.

Ensi vuoden suunnitelmista tiedän sen verran, että 6.1., loppiaisena, syntymäpäivänäni, on joka vuotinen pelipäivä: Carcassonnea, Aliasta yms. pelaan ystävieni kanssa keittiön pöydän äärellä monta tuntia putkeen. Mikä mieluinen tapa viettää synttäreitä: pelaten!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Askartelutätinä olemista

Olen ollut kuin tonttu viime aikoina. Paketoinut paketteja, vienyt postiin paketteja, hakenut postista paketteja, joulukortitkin läksi ajoissa, muutama vähän myöhemmin. Koneeni vierestä korttipinot ovat kadonneet, kun olen laittanut postikortit menemään keräilijöille... yllätyksiä, yllätyksiä. Ja kaikkein kivointa on ollut lähettää tuntemattomille paketteja :-) Itsellenikin on tullut muutama paketti postitse. Yhden paketin jo tiedänkin, jonka sain ystävältä kädestä käteen... pingviinejä, pingviinejä.

Olin viime perjantaina kerholla askartelutätösenä. En mene enää askartelutätinä sinne, muuten kyllä voin käydä. Oli niin hulabaloota, isoja murrosikäisiä poikia, vilkkaita viisivuotiaita poikia. Ne tytöt, jotka olisivat haluneet askarrella, eivät pystyneet keskittymään.

Tulin siihen päätökseen, että pidän askartelukekkerit kotona. Viime sunnuntaina tuli yksi 10-vuotias tyttö, joka teki kortteja kavereilleen. Keskiviikkona tuli kaksi 5-vuotiasta ja yksi 7-vuotias, sekä pari ystävääni. Kortteja syntyi ja hauskaa oli.

Tulevaisuudessa kortit askarrellaan kotonani, minun ei tarvitse raahata mitään minnekään, joten tämä on paljon parempi näin. Sellaista hulinaa ja levottomuutta en taida kaivata ympärilleni.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Punaisia joulukortteja

Yllä olevissa olen käyttänyt kirpputoreilta ostamaa materiaalia: Tuo tähti loistaa pimeässä, on siis ollut seinään liimattava tähti. Keskimmäisessä on käytetty jotain joulukoristetta. Pingviini on vähän hassu, kun huomasin, että olin laittanut sille myssyn liian syvälle päähän, jäi silmät piiloon. Onneksi on noita "varasilmiä". Edit: SQ kutsui tuota pingviiniä väyrys-pingviiniksi! Hah haa!!!

Tämä pingviini on nyt onnistunein tällä erää. Eli Sizzixin pingviinistanssi ja sillä pukin vaatteet. Oikeanpuoleisessa on nahkaa leikattu Sizzixin sydänstanssilla. Enkeli on repäisty jostain joulukoristeesta. Pohjan printtasin itse vaaleanpunaiselle paperille.

Ääriviivatarrat väritin geelikynillä (vasemman puoleinen kuusi), kirjaimet on tehty Sizzixin kirjasin-stripillä. Oikean puoleiseen korttiin liimasin virkattuja ympyröitä, joita löysin pussillisen kirpputorilta.

Vasemman puoleisessa kortissa on korkkinen mukinalunen, oikean puoleisessa punaiset tähdet on jälleen revitty jostain joulukoristeesta.

Vasemman puoleiseen olen liimannut huopasydämiä, oikean puoleinen pingviini on vähän hassu, kun laitoin tuollaiset "valesilmät".

Oikean puoleisessa on käytetty virkattua ympyrää ja musta kukkanen on jostain oviverhosta... Joko on kuumaliimapyssy hankittu?

Askartelumateriaalia lisää


Ostin muutamia laatikollisia tällaisia hopeisia puupaloja, joissa metallitanko. Katkon tangon pois ja liimaan korttipohjaan. On ensi jouluksi tiedossa kivaa väsärtelyä.

Olikohan Koivunlehdellä linkki jonnekin sivustolle, jossa voi tilata ohjeet, miten tehdä sokeille lapsille koskettelukirjoja tms. Vois olla aika hyvä projekti sekin! Nyt kun on kuumaliimapyssy.

No, oletkos jo matkalla ostamaan kuumaliimapyssyä??! Mars mars, ei maksa paljoa. Jotain yli kolme euroa Tarjoustalosta. Ja muista, kun ostat liimapötkylöitä, niitä on erikokoisia: 8, 10, 11 ja 12 millin paksuisia. Ettei käy samalla lailla kuin minulle pari viikkoa sitten:

Menin ostamaan pyssyyn pötkilöitä, sitten kotona huomasin, että ovat liian ohuita (8 mm). Joten menin ostamaan isompia. Sitten kun huomasin kaupassa, että niitä on 10, 11 ja 12 millisiä, niin pidin varmempana sitä, että ostin toisen pyssyn 8 millisille, ja 11 millin pötkilöitä toiseen.

No, sit oli 2 pyssyä ja kahdenlaisia pötkylöitä, joilla liimata.

Eikä siinä vielä kaikki...

Liidelissä oli joku tarjous: sellainen "ammattilaispyssy", jossa teline, valutuskuppi, pari erilaista suutinta, ja toimii akulla, eli ei tartte sähköjohtoa varoa liimatessa, joten enkös ostanut salkun, ja ainakin 50 pötkelön paketin... Nyt on 3 "asetta", joilla ampua liimaa! No, huomenna illalla olisi taas askartelukekkerit luonani.

Kuumaliimapyssy on todella kätevä


Kun tässä ihastuin siihen kuumaliimapyssyyn, niin tässä oikein lähikuva, mitä sillä voi liimata. Kukat ovat jostain rikkimenneestä valorimpsusta revitty. Maalasin permanent-tusseilla kukkaset liimattuani ne punaiseen kartonkipohjaan.

Pingviinitarroja


Eksyin Sinelliin, ja yhden tarra-arkin ostin, jossa on pingviinejä. Ei siitä kunnon kuvaa saa, kun tarrat ovat tuollaisia hologrammitarroja. En tiedä, raskinko näitä käyttää ikinä.

Uusio-joulukortteja




Tässä tein urakalla uusio-joulukortteja hyväntekeväisyyteen. Annoin ystävälle, joka laittaa sen rahan hyväntekeväisyyteen, mitä olisi mennyt korttien ostoon. Reilua, eikö vain? Saan väsätä, enkä huku omiin tekeleisiini. Hän halusi enkeleitä, joten niitä nyt on.

Tuli samalla testattua kesällä ulkomailta ostamiani Spellbinderssin stansseja. Hankintalistalle täytyy lisätä pyöreä Spellbinderssin stanssi. Sitä olisi tarvinnut, kun soikea ei ollut sopiva joidenkin korttien pilkkomiseen.

Eräälle toisellekin tädille tein joulukortteja. Hänelle kävi myös joulupukit.

Joten, älä heitä käytettyjä kortteja pois, vaan lahjoita minulle. Teen niistä hyväntekeväisyyteen kortteja.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Tänään postitan joulupaketit

Hei te kaikki, jotka odotatte postia minulta. Tänään minulla on postituspäivä ja laitan postin seurantakoodit "emoille", jotta saatte tietää, missä paketit luuraa.

torstai 10. joulukuuta 2009

Terveiset Fazulta!

Viime lauantaina kävimme Karkkilassa Fazerin karkkikaupassa. Menomatkalla sinne väsäsin joulukortteja autossa, kun aika ei tahdo riittää kaikkeen kivaan, niin täytyy yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Kyllähän se liimailu autossakin onnistuu. Kuviot olin jo valmiiksi mankeloinut kotona.

Tässä itse Fazerin myymälä. Jotain tuli ostettua. Lumihiutaleet laitoin photarissa jälkeenpäin, kun oli niin surkea sää, vetta sataa lotisi, niin hiutaleet vähän piristävät kuvaa.


Tulomatkalla näimme cityketun. SQ yritti ottaa kuskinpuoleisesta ikkunasta kuvaa, mutta aina takaa tuli muita autoja, niin ei saanut. Kettu oli tien toisella puolella jalkakäytävällä. Kettu ylitti tien, ja minä yritin vuorostani ottaa kuvaa ketusta, ja en onnistunut. Pieni tumma häivähdys näkyy ketusta... ja kivasti oikeaa lunta satoi.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Iiiihanaa tapettia



Jyväskylän ja Lahden välissä ison tien varrella on kahvila (nimeä en muista), jonka seinillä on ihanaa tapettia. Vai mitä mieltä olette? Sormet syyhysivät, silmä lepäsi, tollaisesta tapetista kun pääsisi askartelemaan iiisoja kortteja. Kuulemma kahvila on aika suosittu. Enkä yhtään ihmettele: kaikkea kivaa seinillä ja hyviä pullia.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Syntymäpäivä-kortti


Ystäväni Riitta täytti "19 vuotta", ja väsäsimme hänelle synttärikortin. Pohjana on korkkimattoneliö, johon on liimattu kuumaliimapistoolilla kaikennäköistä: huopasydämiä, virkattuja ympyröitä, kukkamainen kynttilämansetti, muovisia pimeässä loistavia tähtiä, kangasnauhaa... teetä :-) Kirjaimet leikattu kullanvärisistä pahveista Fiskarssin Shapecutterilla.

Taustapuolelle tein seisontatuen, johon käytin aaltopahvia ja tyvek-paperia (repeytymätöntä paperia, kestää varmasti).

Näyttäiskö siltä, että joku innostunut kuumaliimapistoolista?

Kortteja kortteja, lissää kortteja

Pidin jälleen korttiaskartelua Outi-ystävälle. Tässä on kuvattuna askartelutarvikkeita, valmiina käyttöön:



Ja sitten Outin kortteja. Hänkin ihastui kuumaliimapistooliin. Kultaiset leveät nauhat varmasti kiinnittyivät sillä liimalla, puisista sydämistä puhumattakaan.
Boordista tulee aika kauniita kortteja. Etsiskelin jonkin aikaa jouluaiheista boordia, kunnes minä pöllö tajusin, että sellaista tuskin löytyy. Kukapa haluaisi jouluista boordia katsella ympäri vuoden huushollissaan.





perjantai 4. joulukuuta 2009

Kuuluuko pingviini jouluun?

Oli pakko Tiimarista ostaa tämä paperi. Näyttääkö pingviiniltä? Oli miten oli, söpöä on paperi. Olen nähnyt aika paljon kaikenlaista joulusälää, joissa seikkailee pingviini. Kuuluuko pingviini mielestäsi jouluun?

torstai 3. joulukuuta 2009

Omatekoisia kravaatteja

Englannin keskusteluryhmän kanssa menimme ravintolaan juhlimaan pikkujoulua. Minulle tuli kiirus väsätä jotain nasevaa, joten kun tiesin Paulin keräävän kravaatteja, tein hänelle äkkiä pahvisia sellaisia kuusi kappaletta. Punainen lätkä oikeanpuoleisessa on virkattu ympyrä O-kirjaimena. Olen ihastunut kuumaliimapistooliin, jolla voi liimata ihan mitä vaan, melkein.
Keskimmäiseen krakaan liimasin pyöreän pumpuli-kimalteleva-sellaisen pallon. Mietin, miten saisin krakat toimimaan yhdellä mekanismilla.

Vihdoinkin liimaa, jolla saa noi alumiinitähdet pysymään paperissa (vihreässä krakassa). Ne meinaa aina irrota, mutta ei kyllä enää. Ja onhan sitä jotain cluedotsejakin, joilla tähdet saa pysymään kiinni. Tavallisella liimalla ne ei pysy.

ONNEKSI olen tällainen kaikki-pitää-säästää -tyyppi, joten henkselin klipsi kävi hyvin. Henkselin leveään pidikkeeseen niittasin kiinni mustasta leveästä nauhasta (vanhasta pyöräilykypärästä) "kujan" kuminauhalle (vanhoista verkkareista). Kuminauha sitten kaulan ympäri. Kaikki pitää säästää, sitä ei koskaan tiedä, milloin mitäkin voi tarvita. Heh hee...

OUTSTANDING-sana on nyt monesti. Opin sen sanan viikko sitten, ja oikein laskin, kuinka monta kertaa Paul käytti sitä tunnilla (3 kertaa). Se on, niinku, Outstanding Christmas!


Annoimme myös aidon Marja Kurjen kravaatin, ja töissä väsäsin firmallemme joulupaperia, johon tietokoneella piirsin kuusen ja pingviinin tossuineen ja tonttulakkeineen. Kiva, kun joskus on tuollaisia kivojakin projekteja... Pomo itse ehdotti pingviiniä, kun näki mun työpisteen luona joulukuun kuvan pingukalenterissa... Kuvaan sen tänne jossain vaiheessa. Hän kuulemma näki itsensä siinä kuvassa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

3-D pingviini


Sain tällaisen ihanan puzzle-pingviinin. Pingviini on noin 5 senttiä korkea, paloja vain muutama. En ole vielä purkanut pingiiniä... ehkä joku päivä.