keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Putket korviin


Tänään oli Ellin kitarisan poisto. Sain myös tietää, että hänelle oli laitettu putket korviin. Hän on kuorsannut pienestä pitäen, joten lääkäri laittoi hänet kitarisapoistoon. Ja onhan se niinkin, että jos tulee flunssa, niin se on pitkittynyt viikoiksi. Nyt sitten sain tietää, että korvakirurgi oli laittanut putket korviin, kun oli ollut liimakorvaisuutta. Istun juuri sairaalan odotushuoneessa. Sq on Ellin vierellä heräämössä.
Helinä on papan luona leikkimässä.
Korvatulehduksista emme tiedä mitään, mutta mene ja tiedä, kun tytöt aloittavat päivähoidon syyskuun 2. päivä, miten paljon tulee sairauksia. Onhan nämä meidän tytöt olleet aika terveitä.
Pohdin myös sitä, että mitenkäs Helinä. Tarvitsisiko hänkin putket korviin? Tosin hän ei kuorsaa, nuha ei ole pitkittynyttä... Täytyypä kysyä kirurgilta.
.......
Minulla on enää vajaa viisi kuukautta tätä "lomaa", sitten takaisin töihin. Odotan jonkin verran innolla, tulossa on uusia haasteita. Työpaikalle on tullut lähtöni jälkeen neljä uutta työntekijää, joista kaksi on myyntitykkiä. Yksi työntekijä sai potkut juopottelun takia, ja hänen tilalle tuli toinen. Tai oikeastaan hän kouluttautuu pikku hiljaa tekemään sitä, mitä minäkin tein. Minun kone vapautuu käyttööni palattua takaisin, eli samat kujeet, sama kone. Mikään ei ole muuttunut.
......
Tosin se on muuttunut, että en enää ole kärsinyt unettomuudesta, kun en mene nälkäisenä nukkumaan. Jos on nälkä nukkumaan mennessä, niin silloin tiedän huonon yön olevan edessä. Kyllä pitää vanhaksi elää, että oppii.
.......
Tänä keväänä kävin kaksi kertaa hiihtämässä kotikaupungin ympäri. Ensimmäisellä kerralla matkaa oli 28 kilsaa, ja kesti neljä tuntia. Arvaapa, olinko väsynyt. Ja vähän kyllä kiirettäkin piti, kun piti ehtiä ennen pimeää valaistulle ladulle erään lamputtoman peltoreitin jälkeen.
Toisella kerralla lähdin ajoissa liikenteeseen. Kävin jälkimmäisellä reissulla uimalassa välipalalla. Kartan mukaan reissun olisi pitänyt olla lyhyempi, mutta olikin 3 kilsaa pitempi. Oli lämpöasteita, niin puuttomalla reitillä ei suksi lstanut niin hyvin.
Taidan laittaa sukset naftaliiniin, kun tänään on jo leskenlehtiäkin näkynyt.
Jossain vaiheessa näitä reissuja ajattelin, että sellaiset pitosukset olisivat kivat. Ja sitten sellaiset yhdistelmäsukset, koska menen sekä perinteistä että luistelutyylillä. Tämän kevään alennusmyynneistä en sellaisia osta, katsoo ensi syksynä, jos ehtii enää hiihtämään. Työelämä, lapset ja harrastukset -yhdistelmä voi olla liian haastavaa.
Mun nykyiset sukset olen ostanut markka-aikana :) En voitele niitä, vaan menen vaan. Lipsukoot! Olen laiska huoltamaan suksia.
Sq osti sukset ja luistimet alennusmyynnistä. Tarkoitus on, että kun tytöt alkavat opettelemaan hiihtämistä ja luistelemista, niin iskäkin pääsee. Että hänen ei tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan.
Minä ostin alennusmyynnistä itselleni uudet luistimet. Edelliset luistimet hävitin joskus 25 vuotta sitten.
Kävin jopa erään Liisan kanssa luistelemassa. Ensimmäiset vi isi minuuttia tuntui, että enhän mä osaa enää luistella kaunoluistimilla, mutta hyvin se meni. En edes kaatunut kertaakaan sen tunnin aikana. Osasin jopa sirklata taaksepäin... vaikka edellisestä luistelukerrasta on se 25 vuotta. Kai olin yläasteella silloin, en muista, kävimmekö lukioaikana luistelemassa... Oli miten oli.
Odotan sitä, että hiekat katoaa teiltä, jotta pääsisin rullaluistelemaan. Sitä olen harrastanut viimeiset 20 vuotta.
Sen verran on kadut jo lumesta ja jäästä vapaana, että olen tyttöjen kanssa käynyt pyöräilemässä. Tytöt ovat jo sen verran isoja, että toinen istuu kärryssä ja toinen pakkarilla tuolissa. Oli hyvä keksintö laittaa tuoli pyörään. Ei ole niin raskas polkea, eivätkä enää tappele jostain. Tytöt vuorottelevat siitä, kuka istuu missäkin. Ja Sq:n pyörässä on myös tuoli. Se vasta onkin helppoa pyöräilyä, kun keksittiin hankkia hänenkin pyörään tuoli. Ei ole ollenkaan raskasta pyöräillä. Molemmat tytöt kyydissä pyöräily käy työstä. Voisi melkein sanoa, että kävin spinningissä.
.....
Elli tuli heräämöstä ja alkoi piirtelemään. Kohta pääsemme lähtemään kotia.
.....
Pääsiäisenä olimme kotosalla. Yleensä olemme käyneet pohjoisessa, mutta aikaistimme pohjoisenmatkan. Ensimmäinen kerta tätini luona yötä tyttöjen kanssa. Matkasänkyjä emme ottaneet mukaan, emmekä kärryjä, pulkat vaan. Kyllä oli peräkontissa tilaa! Mitä isommiksi tytöt kasvavat, sitä vähemmän tarvitsee kuskata mukana kaikenlaisia apuvälineitä. Matkasyöttötuolit olivat vielä mukana. Pysyvät paremmin paikoillaan ruokapöydässä, kun istuvat omissa tuoleissaan.
Täti kutsui itseään koko ajan vahingossa mummiksi. Lopulta sanoin, että ole vaan mummi tytöille, kun heillä ei ole oikeaa mummia elossa.
Oi että täti oli iloinen tytöistä. Hänen omat kaksi lapsenlasta ovat jo ala-astelaisia, ei tällaisia kaksivuotiaita taaperoita.
Kesällä menemme uudestaan. Pääsevät uimaan järveen. Viime kesänä kahlailivat järvessä.
.....
Meidän uiminen ei ole vielä oikein päässyt käyntiin. Pari kertaa kävimme tänä vuonna, sitten tuli flunssat meille kaikille. Nyt Elliä ei saa viedä uimaan viikkoon, ja kun pääsemme vain viikonloppuisin. Kävisin tyttöjen kanssa uimassa, mutta yksinkertaisesti en pysty kahden uimataidottoman kanssa menemään.
.......
Hankin uudelle kuntosalille 10 kerran kortin. Sain jopa kodinhoitoalennusta :) Pitihän se hyödyntää. Kävin tutustumassa, kun pitivät avoimet ovet. Kyllä kelpaa lämmitellä, kun kuntopyörässä tai juoksumatossa on oma telkku ja tuuletin! Tori.fi:stä Sq osti käytetyn soutulaitteen. Järjestetään sille nurkkaus hallista, ja siihen telkku. Tai voihan niitä dokumentteja tapletiltakin katsoa soudellessa. Hän kaipaa myös liikuntaa.
........
Askartelu ja keräily ovat jäänyt vähän taka-alalle. Tosin tein muutamat kortit ystävänpäiväksi liukuhihnatyönä. Samalla tytöt piirtelivät. Vuoden kuluttua ehkä pystyn paremmin askartelemaan. En vain tiedä, mihin mä noita tuotoksia lahjoitan. Huoliiko niitä kukaan?
Joitain käyttämättömiä postikortteja olen myynnyt kirppiksellä. Minulla on siellä jatkuva pöytä... Oikeastaan kolme koria, joihin vien myytävää. Milloin kortteja, milloin paperia. Ottavat 30% myynnistä.
......
Lastenkirppikselle menen myymään tulevana lauantaina ja sitä seuraavana sunnuntaina. Jälkimmäinen on meidän yhdistyksen järjestämä. Vaatetta, vaatetta, ja ehkä jokunen lelu. Enimmäkseen olen myynyt huutiksessa. Oman vanhan 40 vuotta vanhan pinnasängyn (jossa Elli nukkui) pistin menemään huutiksessa. Samalla myön syöttötuoleja. Yhteen uuteen kahvilaan myin kaksi syöttötuolia, kun siellä ei ollut ja olisin näille kahdelle kaivannut.
Matkasängyt myin naamakirjan kirppiksen kautta.
Juniorituolit hankin Ikeasta, mutta laitoin ne takaisin varastoon viikon testailun takia. Nämä pyörii niillä tuoleilla kuin mitkäkin väkkärät!
Kokeillaan uudestaan jossain vaiheessa.
.....
Elli sai elämänsä ensimmäisen jäätelön :) Helinän kotiuduttua annetaan hänellekin jäätelöä. Kiva nähdä reaktio.
.....
Täällä etelässäkin näimme revontulia viime kuussa. Minäkin. Ei se ollut kummoisen näköinen, mutta ei täällä voi enempää odottaa. Onpahan nyt nähty. Sitä varten ajelin keskelle peltoa katsomaan, jotta kaupungin valot eivät häirinneet.
.....
Blogin kirjoittelu on vähentynyt. Viime kuussa en ehtinyt edes yhtä kirjoitusta laittamaan. Hyi minua!