perjantai 31. lokakuuta 2008

Lisää askartelutarvikkeita


Eksyin Tiimariin tiistaina japanintunnin jälkeen sadetta pitämään. Löysin alehintaan aineksia lautasliinatekniikkaan (joka on vielä kokeilematta), papereita ja pingviinitarroja! Joulu tulla jolkottaa, täytyy pitää vielä naapureille joulukorttitekijäiset. Ja jos ensi viikolla olisin kesälomalla ja tekisin kortteja. HUOM! HUOM! 7.-9.11. H:gin messukeskuksessa kädentaitomessut. Sain sinne kerjättyä lippuja 6, joista itse käytän 2 ja loput jaoin jo käsistään käteville ihmisille. Viime vuonna siellä paloi rahaa... Apuva!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kauhee näläkä!

Tein tänään elämäni historiaa: söin 2 hampurilaista yhden päivän aikana. Ensin juustohampurilaisen Mäkkärissä ja sitten puolentoista tunnin kuluttua megahampurilaisen Hesellä! Taisiko minulla olla vähän nälkä?! Ensinnäkin meni monta vuotta, että en syönnyt hamppareita, nyt olen tänä vuonna sortunut kolme kertaa hampurilaispaikkaan. Luulen, että nyt on hampurilaiskiintiö täynnä taas muutamaan hetkeen (vuoteen?). Huomenna tunnin kävelylenkki tiedossa, jos säähän mahtuu.

Vuoden tietokoneasentaja?

Olen joutunut asentelemaan nyt pari läppäriä pystyyn. EI oikeasti kiinnostaisi, mutta kun taidan olla ainoa töissä, jota tympäsee homma vähiten (ja edullisempi kuin ulkoa otettu atk-tukihenkilö). Muita ei kiinnosta edes sen vertaa. No, ei kun asentelemaan ja häiritsemään SQ:ta tietokonekysymyksillä... So far so good, melkein. Yksi ohjelma ei toimi täydellisesti toisessa läppärissä, joten on pakko saada joku atk-ihminen katsomaan sitä konetta.
Sitten on pitänyt kaivaa muistini sopukoista, miten tehdään tietokantaa, joka ei todellakaan kuulu toimenkuvaani, mutta olenpahan vaan joutunut sitäkin "harrastamaan".
Kaksi kesälomapäivää on pitämättä. Kohta tulee joululomatkin. Otan kyllä tämän tietokonetäytteisen työpätkän jälkeen nuo pari kesälomapäivää ja en istukaan tietokoneen äärelle vaan väsään joulukortteja.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Kaaos!

Ostin kirpputorilta viime vuonna kansioita, joissa oli tarroja. Halusin ne kansiot, en niitä tarroja, mutta ajattelin, että kyllä niistä tarroista jotenkin pääsen eroon. Tänä syksynä laitoin pariin otteeseen niitä huutonettiin, ja nyt sunnuntaina sulkeutui yli 100 kohdettani, ja olen pari iltaa viettänyt pakaten mm. niitä tarroja. Ja avaimenperiä, ja ranskankielisiä sarjakuvalehtiä yms. yms. turhaa tavaraa, mitä kaapeista on löytynyt. Laitoin kaupanpäällisiä aika monelle ostajalle, jos kuoreen mahtui. Pois, pois, vähän vähemmäksi niitä, mitä ei tarvitse. Kämppä on kuin kaaos, laatikoita siellä täällä. Nyt alan nuolemaan postimerkkejä 10 pakettiin. Ehkäpä saan tänne blogiini joku päivä jälleen laitettua kuvia kokoelmistani.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Tunnustus nro 1.


Elämäni ensimmäinen blogitunnustukseni, jonka sain Sannalta.

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Laitan tämän palkinnon eteenpäin: Tanjalle, Neulalle, Tuulalle, Tiinalle, ja Maissille.

Olen lintu, ei mikään yllätys


Löysin Sannan blogista linkin Hesarin sivulle eläintestiin. Mikä eläin siis olen. Kun siellä ei ollut pingviiniä, niin lähin löytyi: kyhmyjoutsen. Sopii minulle mitä parhain, sillä pidän muutenkin joutsenista.

* Cygnus olor
* Pituus: 145 - 160 cm
* Paino: 9 - 13 kg
* Elinikä: Vanhin rengastettu lintu 21-vuotias

Olet joutsen! Viihdyt parhaiten oman puolisosi kanssa, etkä mieluusti reissaa paikasta toiseen. Olet parisuhdekeskeinen, ja rauhallinen ja tavallinen perhe-elämä on sinua varten.

Suomen kyhmyjoutsenkanta sai alkunsa Ahvenanmaalle tuoduista puistolinnuista. Kyhmyjoutsenen erottaa laulujoutsenesta oranssin nokan päällä olevasta mustasta kyhmystä ja kaulan s-kirjainta muistuttavasta asennosta.

Kyhmyjoutsen on karaistunut viivyttelijä, joka siirtyy etelämmäksi vasta vesien jäätyessä. Kyhmyjoutsenen ruokavalioon kuuluvat monenlaiset vesikasvit ja pikkueläimetkin kelpaavat sen ravinnoksi.

Kyhmyjoutsen ei juuri puhu eikä pukahda. Ainoastaan reviiriä puolustaessaan ja pesimäajan tappelutilanteissa kyhmyjoutsenet sähisevät toisilleen tai muille linnuille.

Joutsenet solmivat elinikäisen parisuhteen. Kihlapari on sitoutumisen jälkeen erottamaton, ja pariskunta viettää muutaman vuoden yhdessä ennen perheen perustamista. Kekomaisen kelluvan tai pohjaan nojaavan pesänsä kyhmyjoutsen rakentaa mieluusti tyynelle lahdelle tai lammelle.

Aloitin lenkkeilyn

Kuulemma lenkkeily aiheuttaa riippuvuutta, kun siinä erittyy sitä kuuluisaa endorfiinia (vai mitä se oli?) Testasin sitä yhtenä mustana päivänä. Laitoin lenkkarit jalkaan (japanin tunnin jälkeen), ja menin lenkille. Kun ajatukset pyörivät yhden ikävän asian ympärillä koko ajan, pakotin ajattelemaan jotain muuta: Päädyin laskemaan japaniksi. Olimme juuri käyneet japaninkielen numeroita, ja, yllätys yllätys, laskin koko lenkkimatkan ajan. Ja vaikka en olekaan käynyt lenkillä säännöllisesti niskamurtuman jälkeen (v. -91), jaksoin yllättävän pitkän matkan hölkätä: 5 km, laskemalla japaniksi 550:een! Ja olo oli mahtava! Toistin tempun viime viikolla, ja pääsin numeroissa 1050:een. Tosin vasta eilen opiskelin sata-numerot (100, 200, 300 jne.). Kyllä se tästä. ichi, ni, san, yon, go, roku, nana, hachi, kyu, juu, juu-ichi, juu-ni... Numerot japaniksi.

Kirjainstanssit saapuivat!



Yritin saada noita adaptereita Suomesta, jotta voisin käyttää Sizzlits-stansseja Big Shotissani. Kävin niitä myyvässä kaupassa, mutta myivät ei oota. Lähetin parit sähköpostit kysyen, koska niitä on haettavissa, mutta en koskaan saanut vastausta. Ajattelin sitten soittaa, mutta en ehtinyt niin pitkälle, kun huomasin, että Jenkeistä saan niitä edullisesti ja samalla vaivalla, kun tilaan nuo kirjasinstanssit. Nämä tulivat siis alle kymmenessä päivässä ja postilaatikkoon. Kiitos (vielä) edullisen dollarin ja muutenkin USA:n halvempien hintojen. 25 euroa suomeksi sanottuna. Onkohan noi jotain 70 euroa, pelkästään nuo kirjasinstanssit Suomessa. Mitä olisi elämä ilman internjettiä ja nettikauppoja!?

perjantai 24. lokakuuta 2008

Jossittelua ja sitkuttelua

Minulle joka arkiaamu tulee Positiivareista aamun ajatus. Lainaan tähän viime tiistaisen aamun ajatuksen:

”Jos” ja ”Sitten kun” istutettiin maahan
- ja niistä kasvoi ”Ei mitään”.

Tuo on niin tuttua. Itsekin olen sanonut monesti "Sitten kun olen eläkkeellä, askartelen enemmän" ja "Jos meillä olisi lapsi, niin olisi jotain syytä mennä Korkeasaareen ja Linnanmäelle tai järjestää joulua". Viimeksi Korkeasaaressa käydessä huomasin, että ei se ole niin kivaa enää, mitään ahaa-elämystä siitä ei saa. Ei siinä ole mitään mieltä, oikeastaan, kaksi aikuista kiusata itseään ja katsella lasten ja näiden vanhempien riemua. Olisi niin mukava jollekin lapselle osoitella eläimiä ja nähdä lapsen innostus. Jos jos... Tätä tää nyt on eli hoidan työni, ja jossittelen ja sitkuttelen.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Kierros 4 kirpputorilla

Jaaha, jaaha. Viime sunnuntai-aamuna yhdeksältä yhdelle torille ja kello 15 pois neljänneltä torilta. Alkoi olemaan takki (ja vatsa) tyhjä, kun innolla kiersin nuo neljä isoa toria. En edes saanut kaikkia tavaroita tuotua kotia, kun tuli niin paljon hamstrattua kaikenlaista... loppujen lopuksi turhaa sälää, mutta niin iki-ihania! :-)
Smurffi löytyi apelle, pingviini omaan kokoelmaan. Se oli aika kallis: yhden euron! No, kyllä mä sen näin jo etukäteen. Oli pikkutavarat laitettu riviin ja järjestykseen myyntimatolle, joten eihän ne voineet edullisia olla. Myyjä alkoi selittämään, että se kuuluu siihen ja siihen sarjaan jne. Mä sanoin, että ei mua kiinnosta, mihin se kuuluu, mutta kun se on pingviini, niin mä ostan sen, vaikka onkin peräti euron. Kuuluu johonkin tv-sarjaan tms. jota pikkulapset seuraavat. Ostin myös saku-sammakko -saippuan.

Kivat purkit (taas!). Mitä ihmettä mä keksin näihin. En laita kukkia, kun niitä on vain kolme - siis niitä kukkia tässä huushollissa. Ehkä laitan... joo! Nyt keksin! laitan mun kuviosakset näihin purkkiin.

Apelle kaalimaankakara, kaikkine härpäkkeineen. Ja, ja BUMERANGI! Olen pari-kolme vuotta etsinyt tuota vehjettä, ja jo ajattelin tilata Australiasta kaverilta. Sitten yhdellä pöydällä oli tuo. En jaksanut edes tinkiä vaan kiltisti maksoin 2 euroa siitä. Nyt odotan ensi syksyä (jos ei enää tänä syksynä pääse), että pääsemme heittelemään tuota bumerangia. Elonkoruun jälkeen ja ennen peltojen kääntöä tuota on hyvä heitellä pelloilla, kaukana taloista.

Erilaisia pelikortteja, à 20 snt. Auttakaa mua! Mä hukun omaan mahdottomuuteen, siis tähän tavaramäärään...

Apelle tenava-solmio ja ressu-muki joululahjaksi.

Tällainen mulla oli pienenä, nostalgia iski kun tämän näin. Pakko oli saada!

Sitten löytyi kirja, ja kun mä sen avasin umpimähkään keskeltä...

... aukesi tämä kutsuvasti. Osta, osta minut! Joo, kelleköhän mä lukisin tätä? Ehkäpä ukko-paralle ja pingviini-lapsukaisille.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Joulukorttitalkoot

Vaikka tunniste on "Väsäykseni", on tässä muidenkin ihmisten kätten tuotoksia. Lauantaina neljä ihmistä väsäsi monta tuntia putkeen joulukortteja. Itse en ollut niin tuotelias, sain valmiiksi vain 12 korttia, kun taas muut saivat kortteja syntymään yli 20 kpl kukin. Tässä kuvia niistä korteista:




Yllä siis Riitan väsäämät kortit. Hyödyksi on käytetty maalauksia korttipohjiksi, enkelit, kuuset, lumiukot ja hiutaleet ovat mankelikoneella (Sizzix Big Shot) veivattu, hirvi on Tiimarin alekorista.




Yllä toisen Riitan kortit. Haalean punainen sydänpaperi on boordia. Hirvet yhä Tiimarin alekorista, hyödyksi käytetty myös vanhan kirjan sivuja sekä juuttikangasta.


Outi teki 25 samanlaista korttia käyttäen enkeli-stanssia. Sitten häntä alkoi kaduttaa, että teki kaikki samanlaisia, ja teki kaiketi toiset 25 korttia vihreälle kartongille.

Yllä on meikäläisen väsäämä, hyväksi käytetty pala boordia ja ääriviivatarraa.

Punaista soiroa oli varastossa, ja siihen sopivan levyisiä kirjekuoria. Joten yllä minun tekeleitä. Punaista soiroa on vielä 10 kpl, jotka pitäisi kaikki tehdä ennen joulua. Ehkäpä ensi viikonloppuna.


Meinasin jämähtää näihin CD-kortteihin, mutta onneksi tein muitakin. I luuv my sizzix! Mitä oli elämä ennen tuota mankelia. En olisi ikinä leikellyt enkeleitä taikka lumiukkoja vapaalla kädellä. Tiedoksi: CD-levyjä on vielä(kin) metri käyttämättä!

perjantai 17. lokakuuta 2008

Kirpputorilta albumia, purkkia yms.

Nyt on kaikki nalle-Tupperware -sapluunat. Joitain on tuplasti, joten myyn ylimääräiset pois. Näitä tupparisapluunoita on jo aikamoinen läjä kokoelmassani. Ei kun askartelemaan.

Pussillinen leluja. Muumit ainakin säästän. Smurffi on apelle, noita hän kerää, juuri noita pieniä muovisia. Muut menevät kiertoon eteenpäin. Eli jos joku on kiinnostunut jostain kuvassa näkyvästä (paitsi muumit ja smurffi), niin reagoi tähän postaukseen a.s.a.p. Postikuluja vastaan saa omakseen.

Nuottejakin löytyi, hihamerkki, miniatyyri-auto ja itsestään hohtavaa boordia, jonka taidan käyttää askarteluun.

Olen vähän hulluna kaikenlaisiin askeihin ja purnukoihin. Tässä tällainen pieni purkki kirppikseltä 50 sentillä.


Vanha albumi, johon voin laittaa A5-kokoisia papereita. En kyllä tiedä, mitä tälläkin teen ja kaikella näillä tavaroilla. Olen alkanut vähän kyseenalaistamaan tätä minun shoppailua.

torstai 16. lokakuuta 2008

Pingviinejä on joka paikassa!

Kyllä sitä jaksaa työskennellä, kun välillä morjestaa jääpingviini (siis Adelie Penguin) yhdestä ruudusta ja macquarienpingviinit (Royal Penguin) toisesta. Ehkä minustakin tulee joskus pingviini, taikka olen ollut edellisessä elämässä pingviini.

Mikä olio?


Tällaiseen tutustuin tässä yhtenä päivänä. Pieni kuin mikäkin ja kimeä ääni. Olen minä näitä ennenkin nähnyt, mutta harvemmin saanut syliini. Vastaus: Chihuahua. Aikoinaan halusin koiraa, ja tämä rotu oli yksi ehdokkaistani.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Parisuhde-polkupyörä

Kävimme automuseossa ja pongasimme tällaisen ovelan polkupyörän. Tällä voi testata parisuhteen kuntoa, mm. ollaanko samaa mieltä vaiko eri mieltä. Tällä pyörällä mennessä täytyy tosin olla aika lailla samaa mieltä. Oli siellä toinenkin mielenkiintoinen polkupyörä: Tandempolkupyörä, jossa ohjaustangot menivät ihan eri suuntiin. Toiset pohjoiseen ja toiset etelään. Varmaankin tarkoitettu eroa harkitsevalle parille. Sillä pyörällä ei kyllä tulisi mentyä metriäkään, tätä kuvassa olevaa olisin kyllä saattanut haluta kokeilla.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Uusia askartelulehtiä


Kävin kaupasta hakemassa askartelulehtiä. Ensimmäisen kerran ostin saksankielisen, kun näin siellä pingviinin! Siis mä bongaan pingviinin ihan pienimmistäkin etiketeistä. Jos tekisin joulukortteihini moisia pingviinejä. Ensi lauantaina olisi tarkoitus pitää joulukorttitalkoot, joten katsotaan sitten, mitä kortteja syntyy.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Vanha laukku

Tämä on vanha laukku, ja en nyt millään muista, kenen julkimon vanha lelulaukku se nyt olikaan. Otan selvää ja kirjaan sen tänne myöhemmin. Hinta: 2 euroa.

Teroittimia


Huh hah heijaa! Tässä taas jotain mielettömästä kokoelmastani. Teroittimia, mitä lie ainetta. Kuparia? Jotain metallia kuitenkin, ja kirpputoreilta alle eurolla. Mitä olisi elämä ilman kirpputoreja?? Vähemmän krääsää nurkissa... ja ihmisten "onpa teillä tavaraa!" -päivittelyjä.

Magic Eye -kirjoja

Tällaisia silmät vinoon -kirjoja olen keräillyt myöskin. Nämä löytyivät kirpputorilta alle eurolla. Jos löydän tästä aiheesta postikortteja, niin ostan, eli etsintäkuulutus "magic eye" -korteille.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Kaalimaan tenavia, smurffeja ja ressuja














Tässä kauhea kasa kaikkea. Apen kokoelmaa. Näitä kerätään, ja etsin aina kun mahdollista, näitä kirpputoreilta. Joku on ostettu ihan uutena kaupasta. Varsinkin jotkut noista isoista Kaalimaan tenavista. Niitä sai vähän aikaa sitten puoleen hintaan, kun eivät olleet enää niin IN. Viime aikoina olen etsinyt niille vaatteita ja kenkiä. Tämä alin valkoinen löytyi asemalta, kun oli Smurffi-päivä ja moisia jaossa.