Tuli tässä mieleen, että jos joskus käy niin onnellisesti, että meillä on lapsi, niin enpä taida kertoa lapsettomille. Tiedän kokemuksesta, kuinka se satuttaa pahasti, kun kuulee uutisia tutuilta, jotka ovat raskaana taikka kuinka ihana heidän vauva on, ja tulkaa nyt käymään (ja katsomaan, kuinka meidän Eero on kasvanut, taikka katsomaan valokuvia, joissa poika/tyttö osaa jo käydä potalla)! En kerro kenellekään lapsettomalle, jos meitä onni potkaisisi. Joskus tuntuu, että ihmiset eivät tajua!! Vai onko se vain niin, että he eivät ajattele!? Tai niille ei tule edes mieleenkään, että joku voisi KÄRSIÄ / SURRA sitä, että ei ole lapsia.
Viimeksi sain ohjeen "kiitä lapsettomuudesta". Yritän kovasti kiittää...
Tänä päivänä pidän yhteyttä vain niihin ihmisiin, jotka ovat lapsettomia sinkkuja tai joiden lapset ovat jo isoja (aikuisia tai koulu-ikäisiä). En tällä hetkellä tunne yhtäkään ikäistämme pariskuntaa lähemmin, joilla ei ole pieniä lapsia tai ylipäätään lapsia. Yritän pinnistää kovasti muistiani. Itse olemme taloyhtiömme 26 perheestä ainoat lapsettomat. Eikö se ollut niin, että joka 6. pari on lapseton? Tämä yhtälö ei näy meidän taloyhtiössä ja minä mielellään pysyn neljän seinän sisällä.
Muistan sen päivän vielä, kolmen vuoden takaa, kun luin eräältä 34-vuotiaalta tutulta tullutta kirjettä... hän oli raskaana, heti raskaaksi mentyään naimisiin. Minä itkin koko kotimatkan töistä tullessani, 45 minuuttia yhtä kyytiä, tauotta.
Hän teki kaiken lyhyessä ajassa: löysi miehen syyskuussa, naimisiin joulukuussa, lapsi syyskuussa, toinen lapsi puolitoista vuotta myöhemmin.
En silitellyt lasten päätä, en katsonut, en reagoinut, kun heidät näin viime syksynä. Katsoin vain ohitse. Yritän yhä välttää kaikin tavoin kontaktia pieniin lapsiin, etten ratkeaisi itkemään.
Minusta on tullut simpukka.
Pari tuntia yllä olevan tekstin kirjoittamisen jälkeen mieleeni muistui kaksi ikäistämme pariskuntaa, joilla ei ole lapsia, ja toisesta pariskunnasta vain nainen on lapseton (uusperhe). Pohtia piti ja kauan.
4 kommenttia:
Me olemme lapseton pariskunta, tosin emme ole yrittäneet, joten emme tiedä kuulummeko siihen joka kuudes-ryhmään vai ei.
Itse opin joskus, ettei keneltäkään kannata kysyä "koska niitä lapsia?" -kun ei tiedä oikeasti toisten tilannetta. (olen siis lapsettomuutta seurannut hyvin läheltä)
Itse en tuota kysymystä halua esittää, enkä pidä että minultakaan sitä kysytään.
Olen kokenut tuskasi, vaikka jokainen sen kokee omalla tavallaan. Nikoa yritimme 1½v ja Elliä 6v. Ja voin sanoa, että lapsi on lahja, niitä ei tehdä niitä saadaan. Muistan kuinka monet aina kyseli, mikset tee toista jne. voih, kuinka olisi tehnyt mieli kuristaa ne ihmiset siihen paikkaan...Olisin halunnut viisi lasta, mutta minun elimistö oli toista mieltä. Olen se syy miksei lapsia vain tullut. joskus se tekee kipeää, mutta olen päässyt yli...aina välillä! Halauksia sinulle!
Kiitoksia kommenteista :-)
Karmea tuo ohje "kiitä lapsettomuudesta" :(
Halauksia minultakin!
Lähetä kommentti