En uskalla enää unelmoida / haaveilla lapsesta. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, oma lapsettomuussuru ei ole läpikäyty jos unelmoi lapsesta.
Tajusin, että en sitten enää lapsesta unelmoi. Lapsi tulee, jos on tullakseen, ja jos adoptiolasta ei tule niin sitten kodittomia lapsia ei ole enää maailmalla.
Mitään muita unelmia minulla ei olekaan, nimittäin on turha unelmoida eläkkeelle pääsystäkään enää.
Mitä jää jäljelle: käymme töissä, syödään, kotona nukutaan ja ollaan näiden hamstraamieni tavaroiden keskellä, joita olen haalinut tyhjään elämään lohdutukseksi.
Joskus sentään pelataan naapureiden kanssa tai on jotain pientä juttua joidenkin muutamien ihmisten kanssa, joskus.
Siis enimmäkseen vain rutiinia. Alakulo / alistuminen iskee jälleen. En voi asioita muuttaa toiseksi mitä ne ovat. Täytyy vain alistua hyväksymään asiat sellaisenaan kuin ne on minulle annettu. Turha tapella vastaan. Täytyy yrittää repiä nyt vain ilo irti siitä, mitä on jäljellä.
2 kommenttia:
Onko teillä tietoa että ette saisi adoptiolasta? En tunne tietysti tilannettanne, mutta eikös adoptio kuitenki useimmiten onnistu, vaikkakin vaatii vuosien odotusta? Toivottavasti saat kuitenkin haaveesi toteutumaan, minäkin edelleen odotan sitä vauvahaavetta, en tiedä toteutuuko se koskaan.
Posiitivista, että elät tätä hetkeä...Ikinä ei tiedä mitä on nurkan takana! ;)
Lähetä kommentti