maanantai 2. maaliskuuta 2009

Terevehdys Pohoojosesta!


Nyt on jälleen käyty sukuloimassa pohjoisessa. Tällä kertaa oli mukavaa, vaikka olikin tädin hautajaiset. Jäi niitä tätejä vielä kolme sinne pohjoiseen, joten vielä voimme käydä siellä piipahtamassa. Näin serkkujani, saimme pyyntöjä tulla kahvittelemaan. Kerjäsin itsemme sinne pääsiäisenä, ja silloin teemme yhtenä päivänä kortteja. Aion ottaa ainakin "mankelini" mukaan ja joitain stansseja sekä paperia. Jos vaikka kokeilisimme, minä, tätini ja kaksi serkkuani, iiristaittelua. Sitä olen itse tehnyt, mutta voisin opettaa heillekin.
Ehkäpä muutama serkku lähtee kanssani Ouluun pääsiäislauantaina kirppiksiä kiertämään. Täytyy vain etukäteen soitella, mitkä ovat auki.

Oli todella hassua nähdä jotkut serkut pitkästä aikaa. On kulunut 25 vuotta... Vanhin serkkukin on päässyt jo eläkkeelle, on uusissa naimisissa jne.

En näköjään viime kuussa päässyt 28 blogikirjoitukseen, jäi yhtä vajaaksi :-( Hyi minua!

Ei kommentteja: