Lähdemme huomenna tädin hautajaisiin. Vaikka näen pohjoisen sukulaisia tosi harvoin, aion nyt parantaa tapani ainakin omasta puolesta eli soitella toiselle tädille useammin ja käydä, vaikka sieltä päin ei yhteydenottoja tule eikä vierailuja. Sukuni on kaukana, mutta parempi sekin kun ei sukua ollenkaan.
Sanotaan, että ystävät voi ainakin valita ja sukua ei, mutta minä voin päättää, keiden sukulaisten kanssa olen tekemisissä, ja olen valinnut ne, jotka kaukana asuvat.
Tällä kertaa odotan vierailua, ja serkkujen lapset eivät haittaa ollenkaan. Olen kääntänyt jotain nappulaa päässäni, ja en sure. Jos joku kysyy minulta, onko teillä lapsia, vastaan "ei onneksi ole, eikä tule!" niin ei tarvitse muiden ihmisten säälitellä taikka olla vahingoniloisia.
Suren asiaa hiljaa mielessäni ja yritän kääntää "ei onneksi ole lapsia"-volyyminappulaa kovemmalle päässäni.
Näin kävi aikoinaan eläinten kohdalla. Olisin halunnut kissaa tai koiraa, kumpaakaa en saanut kun isä rakasti parketteja. Ja kun vuosia kiellettiin, minulle tuli "inhoan eläimiä" -nappula päähäni, enkä tänä päivänä halua enää eläimiä.
Näin käy lastenkin kohdalla todennäköisesti, kun aikani huudatan päässäni "en halua lapsia, en halua lapsia, en halua lapsia!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti