sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Tervetuloa helmikuu

Eilen oli surkea päivä. Olin nukkunut huonosti, huomasin, että unilääkecoctailini ei enää tehoa joten täytyy nostaa annosta. Pakkasta oli 17 astetta ja minulla oli kuuma ulkona kävellessä. Heitin sukkahousut jorpakkoon, suoraan sanottuna. Jotain vikaa meikäläisen lämmönsäätelyssä. Olisin kaivautunut lumihankeen, mutta valkotakkiset olisivat varmaankin tulleet ja vieneet minut pois. Kävelin takki auki, sääret hikoillen. Argh, pistää vihaksi tuo olo.
Mun piti käydä hiihtämässäkin lauantaina, kun en perjantaina ehtinyt ololtani kuntosalille.
Illalla menimme pelaamaan naapureille erä Carcassonnea klo 19 aikoihin, ja ilta venyi 02:een asti. Ihan mukavaa oli.

Tämän sunnuntain olen tiukasti istunut koneen äärellä ja tehnyt töitä. Heräsin hyvin nukkuneen yön jälkeen 10 pintaan (kiitos lääkelisäyksen), sitten kulutin aikaa keittiössä puoleen päivään asti maleksien, jonka jälkeen aloitin työt ja kello on nyt 22.30. Kymmenen tuntia töitä, suunnilleen.

Koko päivän on ollut vasen olkapää tosi kipeä, kunnes huomasin, että tässä mun koneen ääressähän vetää kuin viimeistä päivää! Yläräppänät kiinni ja vähän äkkiä. Taidan ottaa hoitopingun istumaan olkapäälleni. En ole moista kipua ennen tuntenut. Siis ei hiihtämään :-(

Huomenna hammaslääkäriin kolmen vuoden tauon jälkeen. On tuntunut poskihampaassa outoa kolotusta kävellessä, niin oli pakko varata aika tarkastukseen.

Töissä aloittaa huomenna uusi työntekijä. Pomo olisi ottanut hänet vakituiseen, mutta, kuten kaikki tiedämme, nyt on "ruoki lamaa" -aika menossa, niin täytyy olla vähän varovainen. Hän tulee osa-aikaiseksi ja määräaikaiseksi. Mutta meille sentään tulee uusi työntekijä! Ajatella!
Jospa minunkaan ei tarvitsisi sitten niin paljon tapella koneiden kanssa, kun on yksi henkilö, joka on oikein palkattu siihen hommaan (=koneiden kanssa tappelemiseen). :-)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti työ helpottuu hänen myötään.