tiistai 17. maaliskuuta 2009

Vuosibileet

Olimme eilen töiden jälkeen taloyhtiömme vuosijuhlissa paikallisessa ravintolassa. Meitä oli 14 aikuista ja yksi alle vuoden ikäinen lapsi. Kun jälleen puhe kääntyi lapsiin, ja tätä lasta ihailtiin ja vanhemmat olivat todella ylpeitä lapsestaan, minä katsoin pöytäliinaan, aloin hyräilemaan smurffilaulua ja kuvittelin mielessäni meidän tummatukkaisen ja -hipiäisen tytön (tai pojan) siihen meidän viereemme.

Olisin ollut hänestä niin ylpeä, sipaissut poskea ja silittänyt hiuksia, halannut. Olisin kysynyt, että onko kivaa. Mielessäni näin, kuinka tyttö olisi ujostellut muita ihmisiä, sillai kainosti olisi katsellut silmäkulmien alta. Voi sitä tuskaa, kun kaikki vain oli kuvitelmaa. Oli tunne, että puuttuu meikäläiseltä joku raaja, niin vajavainen oli olo.
Kävin ennen nukkumaan menoa lenkille ja itkin juostessani lähes koko matkan. (En siis laskenut japaniksi tällä kertaa.)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä sulle! Olen blogisi satunnainen lukija, en ole ennen kommentoinut. Jotenkin tunnen tuon tunteen niin hyvin, itsekin lapsettomuudesta kärsivänä. Meille odotetaan adoptiolasta, ehkä lapsi saadaan tai ei, joten siinä mielessä tilanteeni tietysti eroaa sinun tilanteestasi. Mutta jaksamista kevääseen!
Toivoen Tiina

Maju kirjoitti...

Kiitos. Välillä tämä on ylämäkeä, välillä alamäkeä.

koivunlehti kirjoitti...

Osaat kuvata asioita kauniisti. Jaksamista minultakin!