Tämän viikon tulen muistamaan kyllä ikuisesti! Todella suuria ongelmia on ollut, niistä en sen enempää kerro, mutta sen totean, että lapsettomuuden suremisen olen nyt lopettanut. En enää jaksa aktiivisesti sitä surra, tämä tilanne nyt vain on tätä, mitä se on. Sen kanssa täytyy vain yrittää elää. Kyllä se suru varmaan joskus vielä nostaa päätään, mutta ei niin voimakkaasti. Minulla on nyt muita juttuja, mitä pitää hoitaa kunnolla. Olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Kiitän luojaani rakkaasta aviomiehestäni, terveydestäni, muutamista ystävistäni, kodistani ja työstäni.
Äitienpäivä on tulossa ja lehdet hehkuttaa sitä. En jaksa sitäkään ajatella sen enempää. Minä en ole äiti muille kuin Pääpingviinille, Froteeankalle ja muille pehmoille. Osaisivat edes kortin tehdä. Tuleva sunnuntai ei minua kosketa mitenkään. Oma äiti ja anoppi ovat jo muilla mailla, joten ei ole muisteltaviakaan. Siis tavallinen sunnuntai siinä mielessä. En ole edes tietoinen, onko kaupat auki vai ei.
Minulla on yksi missio tässä elämässäni ja sen haluan toteuttaa kunnolla. Mäls!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti