keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Ei ehdi vapaapäivää pitäämään...

Sen verran nämä syksyllä tulleet myyntitykit ovat tuoneet töitä taloon, että minäkään en malta (!) pitää vapaapäiviäni. Nyt on sen verran mukavat projektitkin työnalla, että en halua niiden menevän muille, joten ei kun töissä vaan ollaan, "kokotorstain" jälkeisenä perjantainakin, jonka alunperin sovin vapaaksi. Jopa vapaa-aikanakin soittelen asiakkaille ja sovin tapaamisia, vaikka eihän se mun jobi ole, varsinkaan omalla ajalla. Perjantainakin olin jonnekin ilta-kahdeksaan, ja ylihuomenna perjantaina varmaan sama tilanne. Kyllä minä sitten lähden kesällä perjantaisin aikaisemmin työpaikalta pois...

Yhden vuosikertomuksen tässä teinkin, ja siihen laitoin kuvitukseksi itse ottamia Turku-kuvia, kun asiakkaalla ei ollut mitään materiaalia tekstin lisäksi. Ihan pelkkiä yksityiskohtia luonnosta: käpy, oksa, lehdenalku, takorauta-aita, kaarna... ja asiakas hyväksyi kuvitukseksi nämä ottamani kuvat! Sq ehdotti jo paremman kameran hankintaa.
Toisen asiakkaan juhlajulkaisua väännetään yhdessä, hän kertoo, mille sivulle kuvat ja jutut menevät, minä teen niin kuin tahdotaan ja vasemmalla kädellä samantien kuvitan julkaisua. Tällaisia ihania töitä on niiin h-a-r-v-o-i-n, alle 20 kpl vuodessa.

Ei kommentteja: