Sukuloimaan

Pitäisi huomenna lähteä sukuloimaan. En ole ollut tätiini yhteydessä kolmeen vuoteen, olen tosin odottanut hänen soittoa, mutta... Minä soitin, koska rakas serkkuni on tullut Suomen maahan ja nyt olisi tarkoitus serkkua lähteä morjestamaan 600 kilometrin päähän. Yöpaikkaa tiedustelin. Tunnen vähän ulkopuoliseksi, kun ei ole lapsia. Tädillä taasen on pari lapsenlasta ja tietysti näemme serkkujani ja näitten lapsia. Me olemme vähän ulkopuolisia, yritän kestää... Jos ja kun joku joskus kysyy, onko meillä lapsia, niin vastaan: on meillä yksi, ja sen nimi on Työ. Muutenkin meidän elämä on tosi tasapaksua nykyään: sitä taitaa värittää vain työ. Tuskinpa sukulaisia kuitenkaan kiinnostaa kirpputorit ja keräily. Argh, kun taas surettaa tämä poikkeavaisuus. Olen ollut kiltti tyttö, pomoa ajatellut. Jokainen äitiys tulee maksamaan työnantajalle 7000 euroa (muistaakseni), ja olen aina ajatellut, että en voi olla töistä poissa, miten nämä täällä pärjää, miten pomo pärjää jne jne. Ja työttömyyden pelossa olen ollut lapsivastainen, kunnes sitten neljä vuotta heräsin, kun kaverit alkoivat saamaan lapsia nelikymppisinä. Itse ajattelin, että sitten joskus... Aina vaan ajattelin muita, elin muiden sanelemaa elämää. Voi itku! Tulen tänään itkemään tätä asiaa, jälleen kerran.