perjantai 20. syyskuuta 2013

Työelämässä

nyt on oltu työelämässä kolme viikkoa. Olen aika pian tarttunut töihin kiinni. Jo ekana päivänä tuntui siltä, että olen ikäni tehnyt näitä hommia. Onhan kolmessa vuodessa tullut uutta: kolme uutta vakituista työntekijää, tuntityöntekijöitä jokunen, uusia koneita. Ja suurimman osan ajastaan oleva äreä pomo.
Olen ollut ahkera. Koska teen vain kuuden tunnin päiviä, en käy kahvitauoilla. Ruokatunnin sentään pidän.
Itselleni tämä kuuden tunnin työrupeam sopii vallan hyvin. Jaksan paremmin. Mielestäni olen tehokkaampi kuin silloin kun tein 8 tunnin päivää. Olen hissukseen ja työnteossa koko ajan. Pomo on äreä, ja kaikille lähes koko ajan. Ensin ajattelin, että on vain mulle äreä, mutta kyllä hän on kaikille. Näin muut tänään kertoivat.

Meidän päivä menee suunnilleen näin: herätys klo 6:30. Tytöille valot ja radio päälle. Itse teen aamutoimet ja eväät. Sitten herätämme tytöt, vaatteet päälle, hiusten letitys ja pääsemme lähtemään 07:10.
Päiväkerhoon ajaa 7 minuutissa. Jätämme sinne tytöt ja ajamme asemalle. Juna lähtee 7:36
Klo 8:30 mä olen töissä. Klo 15:27 lähden töistä, kotoasemalla olen 16:17. Siinä mulla on hetki käydä kaupassa tms. Tytöt täytyy viimeistään klo 17 hakea päivähoidosta.
Kotona olemme 17.20. Teen ruokaa, syödään, sitten on hetki aikaa leikkiä. Puuroaika on jo klo 19.30, sillä tytöt menevät nukkumaan jo klo 20.
Siinä on mulla 3 tuntia aikaa tehdä omia hommia. Viimeistään klo 23 on mentävä nukkumaan.

Ennen kun lähdin takaisin töihin, valvoin klo 01:een. Tytötkin menivät vasta klo 21-22 nukkumaan. Aina olen heitä joutunut herättämään...

Ei meidän muu auttanut kuin aikaistaa koko perheen elämä.
Viikonloppuisin minä olen herännyt klo 07 herättämään tytöt. Pyrimme olemaan samassa rytmissä kaikkina päivinä.
Ajattelin, että Sq:n kanssa heräisimme vuorotellen aikaisin, mutta olen ollut niin pirteä viikonloppuaamuisin, että olen antanut miehen nukkua.
Tytöt viikonloppuisin herättää iskän klo 9:30 läpsäsemällä kädellä päin pläsiä!

Töissä istun toisen koneella, kun tämä toinen on lomalla. Minun vanhalle paikalle istahti yksi poika 3 vuotta sitten. Tänään hän siirsi koneen toiseen huoneeseen ja minun pöytä on tyhjä. Ensi viikolla siihen pitäis tulla uusi kone mulle. Lomalainen palaa keskiviikkona töihin, joten olisi hyvä, jotta kaikilla olisi työvälineet.

Mutta mutta... Töissä on ihan kivaa!!! Äreästä pomosta huolimatta. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

1 kommentti:

koivunlehti kirjoitti...

Mukava, ettei ole ollut vaikeaa aloittaa töitä taas.
Käykäähän joskus Kuopiossakin!