keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Helinä leikattu

Helinä on sairaalassa. Hänellä oli sydänleikkaus eilen iltapäivällä. Hän vihdoin ja viimein pääsi siihen ductus-leikkaukseen, kolmannella yrittämällä. Aina joku nuha/flunssa esti leikkauksen. Lapsiraukka ei saanut syödä aamulla, oli niin nälkäinen puolen päivän aikoihin. Sanoi vain: "amääki uokaa", kun naapuripedin poika sai leipää. Lopulta laittoivat sokeriliuosta menemään suoraan suoneen, niin sai "syödäkseen". Tapletti valiumia annettiin ja ruiskulla sai vettä. Sillä ruiskulla sitten leikki siihen saakka, kun oli aika lähteä. Yritti epätoivoisesti saada lisää vettä ruiskusta. Hänet sitten kolmen pintaan kärrättiin leikkaukseen. Me lähdimme Vantaalle entiseen Jättijakoon (nykyinen Cittari) kahville ja ostoksille (ei ollut fazun joulutorttuja :( Ja Halvan tehtaanmyymälästä haimme salmiakkia. Ja sitten kirurgi jo soittikin, ja leikkaus oli mennyt hyvin.
Sq heitti minut ystäväni työpaikalle ja lähti teholle katsomaan Helinää. Minä lähdin ystäväni kanssa tyhjentämään kirppispöytää, koska oli viimeinen kirppispäivä. Meillä oli pöytä paikallisella kirppiksellä kaksi viikkoa, ja täytyy todeta, että meni huonosti. On kai lama, tai jotain. Nimittäin hinnat eivät olleet pahat.

Sq oli käynyt katsomassa Helinää. Tyttö oli vielä nukuksissa. Sq laittoi muutaman kuvan, niin pystyin näyttämään tytön kummillekin. Sq sitten tuli kotia, koska hän nyt ei voinut siellä teholla mitään tehdä.
Tänään hän meni puolen päivän aikaan sairaalaan. Helinä oli jo siirretty tavalliselle osastolle. Oli ihan reipas ollut. Sq sitten oli hänen kanssa koko loppupäivän. Vielä tätä yötä ei saa olla vanhempi sairaalassa, mutta tulevat kyllä. Nyt tosin näyttäisi fiksummalta vaihdoehdolta se, että vanhemmat ovatkin yöt muualla.
Helinäkin on "reippaampi", kun ei ole vanhempia läsnä. Ihmeteltiin sitä, kun Helinälle laitettiin ennen leikkausta tippa, niin oli parempi, että vanhemmat ovat ulkona huoneesta. Jos olisimme olleet läsnä, Helinä olisi enemmän itkenyt ja hakenut turvaa.

Kirjoitan tosi vaikeasti. Minulla on oikeassa kädessä vamma: pikkurillissä 4 tikkiä, nimettömässä 3 tikkiä, keskisormessa 1 tikki ja etusormessa 1 tikki. Puukolla tuli hiukan heiluttua... Viime keskiviikko aamuna tuntui kaikki menevän pieleen, joten "kuppi meni vähän yli". Tänään otin tupon pois pikkurillistä, koska halusin käydä saunassa. On pikkurilli varmaankin entinen. En oikein osaa harmitella asiaa, koska nyt mun ei tartte enää soittaa pianoa tai harmonikkaa. Se vain, että tää naputtaminenkin on vähän hankalaa.
Tosin muutama päivä sitten pystyin naputtelemaan vain kuudella sormella. Nyt sentään jo jotenkin 10 sormella. Oma moka, itseäni saan syyttää.

Elli on ollut vähän apaattinen / surullinen, kun Helinää ei ole. Hän tosin saa nyt jakamattoman huomion niin kuin Helinäkin sairaalassa isänsä kanssa, mutta leikkikaveri puuttuu.

Juuri vuorokautta ennen sairaalaan menoa veimme pinnasängyt pois ja toimme tavalliset sängyt sisälle tytöille. Kyllä heillä oli kivaa mennä sängystä toiseen, mutta sitten kun olisi pitänyt jäädä nukkumaan, niin Elli ei olisi niin mitenkään. Helinä ei ollut sängyistä moksiskaan, vaan alkoi nukkumaan. Elli jouduttiin sitten paijaamaan uneen.
Aamulla Elli löytyi Helinän vierestä nukkumasta. Voi raukkaa.

5 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

<3
Tuntuuko siltä, että kun olet sairaalassa, niin tuntuisi että täytyy olla kotona ja päinvastoin?

Varmasti Elli kaipaa siskoa. Yhdessä aina.

koivunlehti kirjoitti...

Ihana, että kaikki meni hyvin. Jaksamista raskaisiin päiviinne.

Kini kirjoitti...

No jopas!!!
Asenne siulla ainakin on kohillaa!
Onnea ja voimaa teille koko perheelle!

Dawn kirjoitti...

Hienoa, että leikkaus sujui ongelmitta! Ihanat sisarukset. Saapa nähdä miten meille käy, kun pinniksistä pitää varmaan ensi kesän jälkeen viimeistään luopua. :)

Tuula kirjoitti...

Kiitos oikein paljon kivansta joulukorttikuusesta! Koristaa takanreunaa :)