perjantai 9. syyskuuta 2011

Ei mitään erikoista

Viime päivät ovat olleet tasaisen "harmaita", ainakin sään puolesta. Maanantaina kävin pappilassa vauvatreffeillä. Pari edellistä kertaa vetäjä on ollut itsekseen, nyt paikalle oli minun lisäksi kaksi muuta äitiä vauvojensa kanssa. Toisen vauva oli jo vuoden ikäinen, ja käveli aika varmoin askelin.
Keskiviikkona kävin eräällä päiväkerholla toisilla vauvatreffeillä. Siellä riitti vilinää ja vilskettä. Nuorin vauva taisi olla kolmen viikon ikäinen (!) Myös kolmen kuukauden ikäisen keskosen tapasin. Syntynyt pari kuukautta etuajassa, niin kuin meidänkin neidit. Tällä tytöllä oli vain käynyt ikävästi: pieni aivoverenvuoto jossain vaiheessa, mutta kuulemma ei vakavaa... En oikein tarkkaan kuullut äidin selostusta, kun paikalla oli ainakin 15 muuta vauvaa äitiensä kanssa, joten keskustelusta ei oikein tahtonut tulla mitään. Tyttöjen täytettyä vuosi emme enää voi käydä näillä vauvatreffeillä vaan siirrymme isompien vauvojen joukkoon. Taitavat olla sitten jo taaperoita.

Tiistaina ja keskiviikkona kävelin monen monta kilometriä. Tiistaina taisin käydä keskustassa parikin kertaa, joten ainakin kymmenen kilometriä tuli käveltyä. Sitten yht'äkkiä muistin, että kansalaisopiston espanjantunnit alkavat juuri sinä tiistaina, jolloin Appikin on poissa. Se sitten aiheutti vähän järjestelyä, mutta pääsin kuin pääsinkin espanjantunnille. Ystävä tuli katsomaan tyttöjä yli tunniksi.

Eli en opiskele nyt japania enkä käy englannin keskusteluryhmässä vaan päivitän espanjankieltäni, joka on aika ruosteinen näinä päivinä. Menin nelosluokalle, jossa kaikki opittu vaikuttaa tutulta, mutta aukkoja on ehtinyt tulemaan kielitaitoon. Siitä on kaiketi 10 vuotta, kun olen viimeksi opiskellut espanjaa. Japania en jaksanut lähteä pänttäämään tänä syksynä. Pidän vähän taukoa ja aloitan uudestaan kakkosluokalta, sitten joskus.
Englannin keskusteluryhmä on helppo juttu, joten taukoa siitäkin joksikin aikaa. Enkä pysty nyt niin paljon menemään kuin aikaisemmin. Yksi kielitunti (90 min.) viikossa riittää.

Eilen ja tänään olen käynyt kuvia läpi ja kuvannut myytävien tavaroiden kuvia huuto.njettiin laitettavaksi. Siinä on hommaa, phiuf. Sitterit, autokaukalot, jotkut vauvalelut, lelumatot... Arabian seinälautasia, ruokalautasia, koriste-esineitä... Laskeskelin, että otin eilen yli 220 kuvaa. Tänään olen myös käsitellyt tyttöjen kuvia, kun aion tehdä kummeille pienet albumit joululahjaksi. Aina kun tytöt ovat nukkuneet, minä olen istunut tietokoneen ääressä.

Jospa huomenna pääsisin jumppaan, kun iskä on kotona.

Nyt punkkaan lukemaan kirjaa. Hyvää yötä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Laittaisitko linkin huutonetistä tähän, olisin kiinnostunut myytävistä vauvajutuista.
Paula