perjantai 30. joulukuuta 2011

Jouluisia muistoja

Nyt on joulu takanapäin, kalkkunat syöty, mutta laatikoita on vielä pakkasessa. Niitä syödään pikkuhiljaa. Yhtään joulusuklaata en ostanut alennusmyynnistä, vaikka kävin eilen Anttilassa hipelöimässä Aladdin-laatikkoa. Kiusaus oli suuri mutta järki voitti. :D

Ennen joulua Helinä sai auttaa iskää pipareitten teossa.

Olohuoneen verhot saatiin viimeisteltyä, eli tuollaiset verhopidikkeet sivuille. Miksiköhän niitä nyt kutsutaankaan...?

Tällainen kuva minulla on omasta lapsuudestani, kun vuoden ikäisenä kurkottelen myös soittamaan samalla kun siskoni soittelee pianoa.

Hellareitten temppelillä kävimme jouluaattona syömässä jouluruokaa. Huomatkaa yläoikealla jouluvaloisat vaunumme. Kaupoissa myytiin pattereilla toimivia ledivaloilla varustettuja valorimpsuja. Oiva keksintö vaunuihin. Varmasti näkyvät pimeässä.

Pukki on ollut kiltti ja tuonut meille tuhmille hiukan joululahjoja. Saavi ei ollut sentään pohjaan asti täynnä lahjoja. Pohjalla oli leluja, koska tämä on tyttöjen lelusaavi.

Elli innoissaan kiiltävästä paketista, joka tosin oli äidille.

Helinää kiinnosti paperi.

Ellille paperi oli kaikkein mieluisinta koko joulusta.

Joulupäivänä maisteltiin pipareita. Olihan noita jo hiukan maisteltukin paria päivää aikaisemmin. Nam nam!


2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

:) Mukavia kuvia.
Ekana jouluna kiinnosti vain paperi, mutta kyllä nyt kaksivuotiaana se sisältö oli kivaa tutkia (Dublot oli parhaat)
Rauhaisaa uuttavuotta!

Lord of Wings kirjoitti...

No entiendo absolutamente nada pero me han gustado mucho las fotos. Me alegra verte feliz.