sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Shoppailemassa

Matkalla Ikeasta kotia
On pimeää, niin en näe kirjoittaa päiväkirjaa enkä viitsi ajajaa häiritä valolla.
Appi on matkassa mukana. Hän tykkää aina selitellä tytöille kaikista asioista, kuten nytkin tuli moni tavara tutuksi Helinälle Ikeassa.
Lähdimme hakemaan keittiön laatikoihin lukkoja, sillä nuo tytöt ovat keksineet, kuinka laatikot avataan. En jaksaisi yhtenään pelastaa kattiloitani heidän käsistä.
Kyllä muutakin ostimme: muovisia säilytyslaatikoita ja jotain muuta pientä.
Olohuoneessamme on korilaatikko, jossa on säilytetty tyttöjen leluja. Eipä se kori kovin vanha ole, mutta tyttöjen käsittelyssä korista alkoi irtoamaan säikeitä. Jouduin laittamaan korin muualle. Onneksi Ikeasta löytyi samankokoinen muovinen, joka mahtuu hyllyyn sille varattuun tilaan. Jos se kori nyt pysyisi ehjänä, kun on täyttä muovia

Istun auton takapenkillä, molemmilla puolilla on lastenistuimet. Vähän on ahtaat oltavat, mutta kyllä tämän 50 kilsaa hyvin näinkin taittaa.

Kotia päästyämme sulkeudun halliin hinnoittelemaan joulukoristeita. Maanantai-iltana pitää viedä tavarat kirppikselle. Vähän hommaa, mutta onneksi Appi tulee meille kahdeksi päiväksi, niin saan tehtyä tämän homman.

Viikko sitten sunnuntaina väsäsin pika-joulukortteja ystävien kanssa. Sain aikaiseksi vain 12 korttia, kun piti neuvoa ystäville välineiden käyttöä.
Eilen tuli yksi ystävä, jonka kanssa teimme lisää kortteja. Tein 18 pikakorttia.
Tytöt olivat nyt mukana korttien teossa. Laitoin askartelupöydän jalkojen alle muutamat kirjat, että saimme pöydän vähän korkeammaksi: tytöt eivät yltäneet pöydälle niin helposti.
Kaikki paperit yms. jouduin sijoittelemaan sen verran korkeammalle, jotta niihin ei yletyttäisi. Sizzix-stanssit saivat kyytiä...
Vaikka olin tytöille järjestänyt uusia leluja, ne äidin lelut olivat paljon mielenkiintoisempia.
Nyt kun askartelutarvikkeet on otettu kaapista ulos, ne saavat olla ulkona pari viikkoa. Jos vaikka aina sopivan hetken koittaessa pystyisin tekemään muutaman kortin.

Ai niin, tytöt ovat alkaneet kävellä. Elli viikko sitten lauantaina, Helinä viime torstaina.

Saavumme kotia.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kiirettä pitää

Lapset joskus istutan katsomaan lastenkanavaa, jotta voin tehdä samalla kotihommia. Kiirettä on ollut. Hjuutonettiin tavaran laittaminen on aika hidasta: Ensin kuvaat, sitten käsittelet kuvat, punnitset tavarat, raapustat jonkun kuvailun niistä... Pakkaat, viet postiin jne. Kohta olen tehomyyjä. "Jippii" :-( Lainausmerkeissä sen takia, että sitten alan maksamaan hjuutonetille provikkaa, k*kkaa!

Olen laittanut ylimääräiset Arabiat, Iittalat yms. menemään, sekä lastentavaroita. Nyt viimeisin oli joulukortit, joista pari pinoa on jo mennyt. Käyttämättömiä joulukortteja, ei mitään keräilykamaa, ja aika paljon invalidiliiton, Taidetta ilman käsiä, yms. Halvalla.

Skanneri hajosi, ja en pysty nyt mitään skannaamaan. Illalla haen Apelta takaisin mun vanhan skannerin, koska hän ei sitä ole tarvinnutkaan.
Illalla menen myös Tarjoustaloon ostamaan itselleni jonkinlaiset housut, kun perjantaina on työpaikan pikkujoulubileet.

Inhoan vaateostoksia, mutta jotain on tehtävä! Mun vanhat housut eivät yksinkertaisesti mahdu, pitäisi se neljä kiloa hävittää itsestäni jonnekin, mutta mutta... saamattomuus vaivaa. En jaksa joka päivä lähteä kävelylle tyttöjen kanssa. Joskus käyn juoksemassa 30 minuuttia. Nyt en ole päässyt kuntosalillekaan, kun Appi on ollut lietsussa viikon verran.
Huomenna onneksi saan tänne yhden tuttavan tunniksi aamupäivällä. Käyn pikaisee hakemassa itselleni kulmat ja ripset. Illalla Sq saa värjätä mun tukan punaiseksi. Tarjoustalosta joku sävy vaan.
Olen niin harmaa, ja kun samoissa rötkyissä kulkee, niin sitä luullaa jo vaikka miksi.
Esimerkiksi viikko sitten eräs nainen tuli mainostaa minulle liikennevaloissa, että Pelastusarmeijalla on avoimet ovet ja vaatejako maanantaisin... Hm, näytän ihan kotiäidiltä, siis. No, sitähän minä olen :-)

Muitakin hommia on ilmennyt. Siis ihan tietokoneen ääressä istuskelua. Sitä pystyn tekemään tyttöjen päiväunien aikaan. Nukkuvat vielä kahdet päiväunet, ja 11 tunnin yöunet!

Ja myös jotain kivaa: viime lauantaina olin Espoossa ompelupäivillä. Aamusta iltaan virkkasin! Ystävä opetti virkkaamaan, ja minä sitten päällystin niitä pilttipurkinkorkkeja virkkaamalla. Sain n. 15 päällystettyä. Vielä täytyy päällystää monta, jotta saan naksuvan puuhamaton tytöille väsättyä. Viimeksi virkkasin 13-vuotiaana yläasteella.

Tulevana sunnuntaina pidän joulukorttitalkoot kotona. Meitä on kaiketi 6 aikuista ihmistä takahuoneessa ahkerana. Jipii, pääsen askartelemaan pitkästä aikaa! Teen Hämylinnan mummelille ja eräälle ystävälleni joulukortit.

Sitten on tulossa kirppispöytä loossikirppikseltä joulukuussa. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa hinnoittelemaan tavaroita. Onneksi Appi tuli reissusta, joten pääsen vähän tuonne halliin istuskelemaan ja hinnoittelemaan.

Pimeydenpoistovalot ovat paikoillaan ulko-oven lähettyvillä. Myös kyntteliköt laitoin ikkunalaudoille, niille laudoille, jonne tytöt eivät yllä.Emme taida tänä jouluna vielä laittaa joulukuusta. Yhdet vetää sen alas yhdessä sekunnissa.

Molemmat ovat jo ottaneet ensiaskeleet, mutta vielä ei kävellä. Seistään kyllä tukevasti kahdella jalalla. Ja mielestäni Helinä sanoi tänään "Ankka" moneen kertaan, kun esittelin hänelle ankka-kirjaa.

Nyt kuuluu lastenhuoneesta pimputusta. Jompikumpi vetää soittorasian narusta. Moi taas!





Pelkkää peetä: pingviinejä, purkkeja & pöllö

Muutamia kirppisostoksia esittelyssä. Eli yllä olevat posliininen pöllö ja Brion lelupingviini tytöille.


Ajastin!

Sitten näitä ihania purkkeja. Kuvakulma näyttää ihan hassulta.


Vasemman puoleinen purkki tuo muistoja mieleen. Lapsuuteni kodissa on tällainen. 

...........
Olen minä muutakin löytänyt kirppikseltä, mutta en enää jaksa niitä kaikkia lastenvaatteita yms. kuvata ja selittää.  Niitä tulee ja menee, siis lastenvaatteita. Olen laittanut osan menemään mm. Karjalaan lastenkotiin.



keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Joulukortteja myyntiin




Tämä kasa pitäisi laittaa hjuuto.njetttiin myyntiin: käyttämättömiä joulukortteja. Aikaa ei ole paljon, sillä joulu tulee kohta. Oletko sinä valmis, sillä joulu tulee? Nyt alkaa yhä enemmän olemaan kaupoissa joulusälää, mutta minä kuljen niiden ohi silmät kiinni, sillä itselläni on joulusälää aivan tarpeeksi.
Sitä vien keskustan kirppikselle myyntiin: otin paikan loossikirppikseltä kahdeksi viikoksi.
Kiirettä pitää!