tiistai 25. lokakuuta 2011

Terkut kirppikseltä

Viime sunnuntaina olin V-a-l-t-t-e-r-i-s-s-a jälleen myymässä. Olin ensin yötä ystävän luona, herätys 6.30. Siitä puolen tunnin päästä olimme kirppiksellä. On meno vähän muuttunut: paikalle on värvätty joitain järjestysmiehiä, mm. sen takia, että varastelu on lisääntynyt. Romanian romanialaisia on paikalla. Kyttäävät myyjien pöydän alusia, jos sieltä löytyisi käsilaukut ja niissä lompakot. Yhdet romanialaiset aiheuttivat hämminkiä kaatamalla vakiomyyjän postikorttitelineet -> yrittivät saada ihmisten huomion kiinnittymään siihen häslinkiin ja olisivat ryöstäneet jotain joltain. Kuulin, kuinka vakimyyjä huusi vartijoita, ja jollain ihmeen konstilla he saivat nämä kaksi takaisin paikalle keräämään kortit. Siinä oli jo kirppiskiertelijät auttelemassa korttien keräilemisessä. Tämä vakimyyjä olikin kiukkunen, kun hänen korttitelineet sillai kaadetaan.

Yksi vartija huokaili meidän vieressä myyvälle myyjälle, että hän on väsynyt (näihin romanialaisiin). En yhtään ihmettele. Minulta nämä varkaat eivät sympatiaa saa sitten ollenkaan. Ovat pahempia kuin trokarit, jotka sentään jotain maksavat.

Itse olen sen verran monta kertaa ollut tuolla myymässä, että en jätä mitään pöydän alle. Pöydän eteen laitoin viisi kirjalaatikkkoa (suomalaisia kirjailijoita) - ne eivät ryöstelijöitä kiinnosta.

Odotin vähän hampaat irvessä trokareita, joten aivan hissukseen purin laukkujani. Kolmessa laukussa minulla oli arabiat, iittalat, Tomulan seinälautaset, joten en kiirehtinyt niiden purkamisessa. Sitten kun olin saanut kaikki muut purettua, eli vähäpätöiset krääsät, ja porukka oli jo siitä kadonnut pöydän ympäriltä, avasin laukkuni. Sanoin ystävälleni, että katsotaan, minkälainen porukka siihen tulee kytikselle.

Hiljakseen pakkailin laukuista seinälautaset, Riihimäen lasin boolimaljan yms. yms. Ja sain kuulkaan aivan rauhassa myydä. Kaikki Tomulat menivät sillä hinnalla, mitä halusin, boolimaljastakin sain sen, mitä pyysin... Hyvin meni. Kuparipannut jäivät pöydälle, joten niiden aika on ohi. Laitan ne huutikseen tässä kun ehdin.

Kirjat ovat menneen talven lumia. Laitan ne huutikseen, jos jaksan. Paasilinnat, Hirvisaaret yms. eivät kiinnosta. Ulkolaisten kirjoittajien kirjoja en edes viitsinyt ottaa mukaan. Niitä on 7 vaippalaatikollista autotallissa. Laitan ne jonnekin naamakirjan vaihdetaan-osastolle. Ja lopulta annan ilmaiseksi.

Vieressä oleva kännykkämyyjä, joka joka lauantai on myymässä kännyköitä (kalliita), ärähti eräälle trokarille. Tämä ostaja oli tulossa meidän myyjien puolelle laatikoitani penkomaan. Eivät anna edes rauhassa purkaa tavaroita. Mies ärähti: "Tämän viivan yli ei ole mitään tulemista! Tämä on myyjän aluetta. Pysykää sen viivan ulkopuolella!" Hän olikin tiukka ukko. Tietysti on kokemusta, jos siellä joka vkl on. Mutta oli kyllä lupsakka mies. Muisteltiin kirppiksiä, jotka ovat "förbi": VR:n makasiineja Finlandia-talon vieressä, Vantaan Minttutien kirppistä... Nostalgiaa.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Älä kokeile tätä kotona

Se on nyt kokeiltu: vanha mikro ja ulkona, EHDOTTOMASTI ulkona!!! Laitoin 8 cd-levyä mikroon täydellä teholla n. 10 sekunniksi sisäreunoja vasten pystyyn. Ei kannata olla mikron vieressä, koska palava muovi haisee kamalalle. Ei varmasti terveydelle terveellistä. Nyt näitä on pino, yksi cd-tuubillinen. Mikrossa ei enää lämmitetä ruokaa. Käytän sitä vielä hetken cd-levyjen polttoon, sitten vien sen ser:iin. Jos ei räjähdä ennen sitä.

Jos tulee piiitkä tauko bloggaamiseen, tiedätte, että olen räjähtänyt mikron mukana.

torstai 20. lokakuuta 2011

Kärräilyä

Tämä tällainen lapsen rollaattori on todella hauska. Varsinkin, kun siinä pystyy toinen matkustamaan samalla kun toinen työntää. Helinä seisoo jo aika monta sekuntia ilman tukea. Kohta varmaan lähtee kävelemään tuetta. Elli höpöttää sen kun kerkeää, on jo pidemmän aikaa tehnyt sitä. Helinä on vasta viime aikoina alkanut pölisemään. "Äikkä, äikkä", tuli Helinän suusta. "Mammmammammaa", vastaa Elli. En yhtään ihmettele, jos "mamma" on äiti monessa kielessä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Selvitettävää

Sain muovipussillisen selvitettävää. Yksi puinen arkku oli täynnä selvitettävää, jotka kävin läpi viime viikolla. Puolet lähtivät paperinkeräykseen, osa askartelupinoon. Ruusut ovat nyt löytäneet lähetettäviin pinoon, sekä maisema-, paikkakunta- ja karttakortit ovat jo omissa laatikoissaan. Vielä arkussa ovat selvitettävänä taiteilija-, eläin-, kukka- yms. sekalaiset kortit. Marja-Liisa Pitkärantaa joulukortteina on aika paljon. Taidan saksia postimerkit irti ja laittaa paperinkeräykseen. Eli niitä kuuloliiton yms.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kuninkaalliset kaksoset


Viime aikoina saatuja kortteja. Ylinnä on macaolainen 3-D kortti, postcrossingin kautta tullut. Samoin postcrossingin kautta postimerkki-, koira- ja maisemakortit (koira ja maisemat vaihtoon). Pingviinikortit ovat tulleet tytöille synttärikortteina, ja tanskalainen kuninkaallinen postikortti tuli korttirinkiläiseltä Ritvalta. Kiitos Ritvalle näin blogin välityksellä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lisää synttäreitä vietetty

Lauantaina vietettiin synttäreitten jatkoa. Tällä kertaa kylässä oli "suvaitsevat" ihmiset. Tytöille tein mikkihiirikakut. Siitä on varmasti yli 10 vuotta, kun olen viimeksi tehnyt kakkua! Siis en ole leiponut yhtikäs mitään! Nyt en ota huomioon valmistaikinasta tehtyjä pipareita ja joulutorttuja, joita teen jouluksi.

Tyttöjen kakkuohjeen löysin Muksin nettisivulta. Olikohan muksu.fi, ehkä. Ja kyllä se kakku maistui Ellille. Helinä ei kakusta välittänyt, vaan alkoi itkemään. Taisi iskeä väsymys ja pöydän ympärillä oleva ihmismeri pelotti. Eli Helinä ei välitä kakusta (eikä joulupukista jouluna, koska parralliset miehet ovat tosi, tosi "huudon paikka"). Ehkä se kakku maistuu myöhemmin, ja joulupukki tulkoon seuraavana jouluna.



Tytöt odottelevat, mitä tuleman pitää.



Ellille ainakin kakun päällä oleva kerma maistuu.


Myöhemmin kokeiltiin karjalanpiirakkaa. Nam!

Helinäkin syö mielellään karjalanpiirakkaa.

Vietimme myös Sq:n 40-vuotisjuhlia samalla. Hänelle oli piñata, jonka tilasin serkkuni mieheltä. Siihen ostin karkkia sisälle, ja perjantaina Appi-ukon ollessa meillä keskityin tekemään ylläriä halliin: vähän koristelua ja piñata roikkumaan.
Lauantaina Sq joutui silmät sidottuna lyömään piñatan rikki pesäpallomailalla, jolloin karkit (paperipäälliset) lensivät piñatasta ulos. Lapset pelästyivät, siis nämä vaavelit, sitä kovaa paukausta, mikä tuli siitä, kun pesäpallomaila osui piñataan.
Sitten kun tytöt ovat tarpeeksi isoja, heille järjestetään myös omat piñatat.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ei saa syödä kenkiä!

Keittiön ja eteisen välissä ei ole ovea, emmekä aio laittaa siihen väliin porttia. Portti tulee aikanaan keittiön ja olohuoneen väliin, viimeistään sitten, kun keksivät nuohota keittiön laatikoita.

Sain hakea yhtenään tytöt eteisestä kenkiä nuolemasta, kunnes eräänä päivänä piikkimaton päällä lojuessani sain ajatuksen: tytöt eivät välittäneet oikein siitä piikkimatosta (joka on nyt yhdessä nurkassa estämässä menoa johtokasalle ja nuottikirjoilleni). Laitoin keittiön ja eteisen väliin tavallisen ruohomaton. Ei ole mukavan tuntuinen pikkukätösille, joten kengät saavat olla ainakin toistaiseksi rauhassa. Ainakin siihen asti, kunnes nämä syöjät keksivät siirtää mattoa :-D

lauantai 8. lokakuuta 2011

Roskisdyykkaus

Sq kävi viemässä roskapussia roskikseen eräällä kerrostalolla, niin roskiksesta löytyivät nämä yllä olevat tavarat. Kuulemma olisi ollut enemmänkin tavaraa, mutta hänellä ei ollut tilaa repussa. Näiden päällä oli laput: pöydän numero ja aikaväli joskus marraskuussa. Tulkitsin, että jollain on ollut pöytä kirppiksellä viime marraskuussa. Kun ei ollut mennyt kaupaksi, oli vienyt kellariin. Nyt oli sitten tullut muutto, niin piti heittää turhat tavarat roskikseen! Arrggh! Olisi vienyt vaikka Fidaan, jonne oli parin kerrostalon verran matkaa. Toivottavasti joku pelastaa ne loput tavarat roskiksesta. Kirjojen hinta oli ollut 1 euroa/kpl, junassa ei ollut lappua. Eläimet olivat pussissa, jonka päällä lappu "1 eur".

Tässä vielä tarkempi kuva junapaketin sisällöstä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Peräkärry

Kävimme kokeilemassa tätä peräkärryhärdelliä, mutta tytöt eivät oikein ole vielä tarpeeksi isoja, jotta osaisivat istua tukevasti. Kypärätkin olivat liian suuria. Ensi kesänä jatketaan harjoituksia.

Uudet tuolit on nyt otettu käyttöön. Näistä näkee paremmin uloskin.


Hassuttelua lasioven lävitse.

torstai 6. lokakuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää, tytöt!


Tänään 6.10 tulee klo 15.25 vuosi siitä, kun Elli syntyi ja minusta tuli äiti. Minuutti sen jälkeen syntyi Helinä. Olen muistellut tässä vuosi sitten tapahtunutta ihmettä, mm. sitä että minun piti mennä Stockmannin Hulluille Päiville tasan 12 kuukautta sitten, mutta tapahtuikin sitten omat "Hullut Päivät". Sinä päivänä lähdin Naistenklinikan osastolta ulos tuulettumaan ja kävin bussilla/raitiovaunulla Ruoholahdessa syömässä. Sieltä saavuttua tytöt päätettiin päästää maailmaan. Tarkemmin voi lukea vanhoista blogikirjoituksistani.

Viime sunnuntaina vietimme jo synttäreitä, ensi lauantaina jatkuu juhliminen. Silloin tytöt saavat maistaa kakkua, koska Sq valmistaa tytöille omat pikkuruiset kakut. Nyt viime sunnuntaina söimme Sq:n tekemää juustokakkua, joka olikin tosi hyvää. Kyllä tytötkin saivat pari lusikallista maistaa, ja olisivat ottaneet enemmänkin.

Heti aamutuimaan kävimme neuvolassa, jossa tytöt saivat pari rokotetta - ei niin kivat synttärilahjat. Sitä ennen oli tietysti pituuden mittaaminen ja punnitsiminen. Helinä on melkein 74 cm pitkä ja painaa 10 kiloa; Elli painaa 8.5 kiloa ja on 71 cm pitkä. Ellille joudun aloittamaan rautalisän antamisen uudestaan, kun hemoglobiini oli vain 103 (p.o. 100-130). Helinällä oli 122, joten hänen ei tarvitse maistella rautaa. Lopetin raudan antamisen, kun alkoi hampaita tulemaan. No, täytyy sitten huuhdella suu raudanottamisen jälkeen vedellä, muuten hampaat tummuvat.

Nyt tytöt ovat päiväunilla, nukahtivat klo 11 pintaan, kun tulimme neuvolasta. Kello on 12.30 nyt. Nukkuisivat ainakin yhteen asti. Olivat niin väsyneitä, kun kolmeen otteeseen pistettiin. Saa nähdä, nostaako rokotus kuumetta illaksi.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Onko kokemuksia?

Tytöt kävivät isoiksi Eisbärchen lämpöpusseihin, joita pidin kaukaloissa. Nyt pohdin, pitäisikö hankkia vaunuihin isot lämpöpussit, kun eivät enää vaunujen kopissa viitsi makoilla. Tuntuu vaan niin "kylmältä" pistää pelkissä ulkopuvuissa vaunuihin istumaan. Onko kenelläkään kokemuksia, miten yli vuoden ikäinen viihtyy sellaisessa pussissa vaunuissa?